Kuukauden kuulumiset

Herran jestas, ompas siitä kauan (taas) kun on viimeksi ehtinyt kirjottaa mitään. Ei sillä että mitään olisi tapahtunutkaan.
Ketkun hieronnoissa tuli aikataulujen ja mun sairastelun takia katkos joten se on vielä kesken, nyt tauon jälkeen näyttää että jäykistelisi taas takapäätään hiukan.
Mä selvisin stressin vahvistaman flunssan kourista hengissä mutta nyt meitä kaikkia vaivaa masennus. Jotain pikkutotistelua kummempaa ei olla tehty viikkohin eikä koirat ole saaneet tarpeeksi omaa aikaa, mikä selvästi näkyy: Ketku käyttäytyy kuin löyhäpäinen, pomppii ja mellastaa ja Helmiä taas ei kiinnosta mikään, varsinkaan kuunteleminen vaan se on sitä mieltä että pidä tunkkis jos sua ei kiinnosta, hän tekee mitä tykkää. (No joo, se kärsii myös PMS-oireista ;)) Minä kiukkuan ja äksyilen väsymystä, stressiä, kipua ja treenin puutetta. Nyt onneksi särky on jo hellittänyt senverran että taas saa nukuttua joten jospa pikkuhiljaa voimat riittäisi johonkin muuhun kuin seuraavaan päivään selviytymiseen.

Tänään ois ollut peko-treenit ja olin niihin menossakin kunnes jussin tultua kotiin seittemän jälkeen tajusin että me oltiin molemmat unohdettu ne. En löytänyt mistään tarpeeksi painavaa ja rumaa saapasta millä olisin potkinut itseäni päähän... Kävin sitten edes leikkimässä piskien kanssa tuolla kaatosateessa. Myytti on ollut taas hoidossa enkä ole saanut edes uusia kuvia siitä aikaiseksi. Paitsi pari sisätilaräpsyä:

"Miks mä en saanu vaikka toikin tyttö sai..."


"Ein profilen..."

Lauantaina oltiin sentään Bywater-miitissä pyörähtämässä. Harmitti kun ei ehditty enempää, tottakai tultiinkin vasta pimeällä että hakuilut ja muut kivat oli jo ohi. Ärrinmurrin. No Ketkulla oli hauskaa kun koko aussiegang pääsi pihalle vemmeltämään. Myytti sai shokkihoitoa, se kun mielellään Ketkua pyörittelee mennen tullen ja palatessa niin nyt luikahti pupu pöksyyn ja häntä koipien väliin kun avattiin ovi ja päästettiin paimentimet valloilleen. "Niitä on MONTA!" ja sitten piti livahtaa varuiksi piharakennuksen taa kurkkimaan. Äiskälekin oli viety varmuuden vuoksi autoon ettei se päässyt lastaan puolustamaan. Häijyä. Kyllä se siitä hiljalleen tokeni ja usklasi jopa lauman seassa vähän liikkua kun ensin sieltä nurkalta hiippaili kuin keltainen kummitus mun jalkoihin. Ketkupöö oli selvästi onnellinen päästessään samanhenkisten sekaan ja etenkin kun siellä oli NIIN paljon ihania tyttöjä ja hauskoja junioreita...