keskiviikko 31. joulukuuta 2008

tiistai 30. joulukuuta 2008

BlondiT tuli taloon.

Hertta tuli lauantaina ja Myytti eilen, joten touhua riittää. Hertta oli vähän sitä mieltä että tokko tänne toista blondia kaivattaisiin, etenkään kun pikkulikka meinasi tulla silmille Hertan julkituotua mielipiteensä. Varsinaiset pikku bitchit. Alkujurinoiden jälkeen mahtuvat kyllä jo samoissa tiloissa olemaan, mutta enimmän aikansa ovat toistaiseksi portin eri puolilla: leikkimään kun pitäisi päästä jo Hertankin mielestä mutta se on nyt "saikulla". Erika nimittäin kävi hieromassa Helmin, Hertan ja Ketkun maanantaina ja etenkin nuorempi H saa toistaiseksi luvan ottaa tavallista rennommin.

Helmi länttäsi takapuolensa patjalle heti kun Erika sen laski käsistään. Ajatteli selvästi että tällä kertaa hän pitää varansa että pääsee käsittelyyn myös kun aina vaan Ketkua hierotaan. Sai sitten olla ensimmäinen. Rouva otti tilanteen vähän turhankin rennosti, se ei olisi millään halunnut nousta seisomaan rungon läpikopeloinnin ajaksi vaan pelkäsi joutuvansa pois. Hieronnan ajan se retkotti kuin huumattuna, silmät kiinni ja selvästi täysillä nauttien. Ei tosiaan tarvinnut komentaa olemaan rauhassa tai istua vieressä pitelemässä kiinni mutta koomasta herääminen vaati jo vähän enemmän ponnisteluja ;)
Vasen puoli on vähän tiukempi kuten viimeksikin ja kylkiluiden välissä on kuonaa. Muuten veteläs eikun hyvässä kunnossa. Hemppa nyt vaan ON rento.

Ketku on aina suunnattoman iloinen Erikan tullessa ja lähtiessä. Sillä on myös vakavia pystyssä pysymisvaikeuksia mutta se ei jaksaisi millaan maata rauhassa koko aikaa. Välillä sattuu sen mielestä liikaa ja välillä se vaan haluaisi tehdä jotain muuta. Siinä missä Helmi keskittyy hierontaan joka ainoalla solulla, Ketkun solut on pääasiassa kiinnostuneita kaikesta muusta, ettei vain mitään menisi sivu suun.
Ketkulla selkä ja takajalat tiukat, aristaa eniten suoliluun edestä, ei niinkään ristiluun alueelta. Rangasta ei löytynyt mitään aristuksia tai muita omituisuuksia.

Hertta oli ensimmäistä kertaa hierottavana ja suhtautui asiaan vähän epäluuloisesti kun ei ollut äiskäkään mukana tukemassa. Pyrittiin antamaan sille paras mahdollinen rauha joten Jussi jäi sen seuraksi kun mä poistuin lasten kanssa muihin tiloihin. Vähän levoton se oli ollut mutta antoi kuitenkin ihan suosiolla hieroa. Hyvä että hierottiin, kyllä siellä "jälkiä" auton töytäsystä oli.
Vasen puoli oli kipeämpi ja näkyi (kun näytettiin) munkin ilmään selvästi mm. siinä että vasen takajalka oli paljon jäykempi; ero oli aika hurja ennen kuin lihakset vähän lämpeni, ja siinä ettei halua istua molemmilla kankuillaan vaan siirtää painon aina oikealle puolelle. Istuu siis aina vähän vinossa ellei sitä rualla ohjaa tiukasti suoraan. Vtj. iso sarvennoinen oli selkeästi arka, samoin aristaa sen ympäristöä. Koko selkä todella tiukka. Mitään ei onneksi kuitenkaan ole varsinaisesti rikki. Hierotaan maanantaina uudestaan, samoin Ketku.

torstai 25. joulukuuta 2008

Hienoa kun piskiset vetää

Vetäminen on sellainen mitä mun hermo ei koirilta kestä. Yhtään.
Paitsi joissain pienissä poikkeuksissa. Kuten pulkan vedossa tai ylämäessä....

Tänään tehtiin lenkki niin että molemmilla koirilla oli perässään oma pulkka lapsella varustettuna. Sekä muksut että koirat tuntui tykkäävän hommasta kovasti ja kaikki käyttäytyivät moitteetta. Ellei joku tahdo pitää moitittavana Noan hiukan epäkohteliasta nukahtamista kesken pulkkareissun.

Tosi jouluinen fiilis oli siinä koko perheen voimin taivaltaessa. Mieli alkoi tehdä tietysti kunnon ahkiota ja vetovehkeitä, harmi etten tajunnut pukilta niitä pyytää vaikka sellaisten hankinnasta on ollut puhetta jo pidempään.

Mukavaa loppujoulua ja -vuotta itse kullekin :)

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Sairas joululoma?

Koirien lomailu on jatkunut edelleen, tällä kertaa mun sairastelun takia. Miun massu on ollut mystisesti kipeä ja kävin sitä tohtoritädeille ja -sedillekin varuiksi näyttämässä kun ei tolpillaan enää meinannut pysyä. Tohtorit napsaisi viattoman umpparin pois ja maha on edelleen kipeä. Sekä alkuperäisestä kohdasta että leikkaushaavasta.

Yö meni valvoessa ja koska ei parempaakaan tekemistä ollut niin päätin että saikku alkaa riittää, me mennään ulos! Aamuyön valvottuina tunteina unenpöppöröisessä ja lääkepöllyisessä päässä ei voi syntyä kuin hyviä ideioita, eihän?
Koska vatta ei vielä kestä kovin vauhdikasta menoa enkä halunnut että koirat joutuvat himmailemaan mun takia vaihtoehtoina oli a) sysipimeä metsä b) umpihankinen pelto josta päätyisi sysipimeään metsään c) PULKKA! No joo, ensin ajattelin kyllä potkuria mutta sitä ei pimeässä löytynyt. Ensimmäiset vaihtoehdot tuntui hiukan... no, tylsiltä joten ei muuta kuin suunnittelemaan kuinka valjastaa koirat pulkan eteen.

Valjasviritelmä oli ihan yksinkertainen ja näppärä, mitä nyt joitain pieniä puutteita matkan varrella ilmeni. Yllätyksekseni koirat veti itse pulkkaa ihan mallikelpoisesti, minä uskonpuutteinen kun olin hiukan pelännyt tämän päätyvän samoin kuin edeltäjänsä, muinainen minisuksi-projekti. Se ei sujunut, tuota, kovin hyvin.
Ongelmia tuli siinä vaiheessa kun mä istuin kyytiin. "Mennään!" käsky aiheutti rajoja koettelevan tungoksen. Pikkupiskien pienet herneet kun ajattelivat että jee, ilmaista kyytiä! ja ne pomppasivat äiskän syliin. Siinä sitten ihmeteltiin päällekkäin jotta mikä on kun suksi ei luista?
Koirat ylös, valjakset ojennukseen ja uusi yritys, sama tulos. Lopulta sain ne liikkumaan yhtäaikaa samaan rintamasuuntaan ja sain kyyditystä huikeat muutaman metrin. Vetohommissa iskee hiuka ja pysähdys tehtiin ilmeisesti jonkinsortin pikaruokalaan, riihen nurkalle. Ruoka olisi jokaisen kuulunut pyydystää itse, mutta oli sen verran pikaa että meni työläisiltäkin sivu suun.
Mitä sitten ollutkin se mikä hangen alla kiisi. Viesti kuitenkin meni perille, motivaatio vetohommiin ei nälkäisenä ole huippuluokkaa. Pihaan palattiin koirat tyhjä pulkka perässä paukkuen ja minä lasten hyötykäyttöä suunnitellen...

Liikunnan iloa tuosta ei paljoakaan irronnut joten päätin lainata anopin potkuria. Kuinka fiksua on valjastaa kaksi tekemisen puutteessa kitunutta, viikkoja ilman hihnakosketusta elänyttä, kilpailunhaluista ja kuurokorvaista elukkaa potkurin eteen ja lähteä baanalle puolikuntoisena ilman puhelinta, any guess? Ihan fiksua. Tosin pienet, nopeasti vilahtavat mielikuvat katkenneista jaloista ja revenneistä sisuksista saivat mut vaihtamaan valjaat pantoihin ja mielihaluista huolimatta olemaan köyttämättä hihnoja kiinni itseeni tai potkuriin. Musta on selvästi tullut vanha.

Parisen tuntia oltiin liikkeellä ja selvittiin ilman suuria kommelluksia. Yksi vastaantuleva ärhentelevä uros olisi kuulemma ollut sakinhivutuksen tarpeessa mutta sen hihnan toinen pää päätti vaihtaa suuntaa ennen sitä. Toisella kertaa meinasin oikeasti mennä nurin kun pihassaan (joo, siis ihan kehtasi omassa pihassaan) juoksulangassa ollut valkkari säntäsi haukkuen kohti ja nämä pällit tietty vastaamaan haasteeseen...
Oikeesti reissu oli ihana. Pimeys vaihtui hämäräksi, koirat ravasi vierellä eikä muita liikkujia juuri näkynyt. Välillä saivat irroitella pellolla tai metsässä keskenään jottei liian tasaiseksi teputtamiseksi mennyt. Mielellään kuitenkin vaihtoivat aina resuamisen takaisin juoksuun. Etenkin kun oikea järjestys löytyi, eli Helmi sai juosta reunimmaisena pidemmällä hihnalla ja K meidän välissä jolloin rouvaa ei pikkupojan hidastelut ja penkan haisteluyritykset häirinneet. Hemp tosin saikin sitten taajaman ulkopuolella olla ilman hihnaa. Pyllyä välillä keikuttaen näytti suunnan ja määräsi tahdin, tuntui sekin nauttivan ;)

Pieni nostalgianpoikanenkin piipahti, en ole noilla reiteillä käynyt aikoihin ja pimeässä potkutellessa tuli elävästi mieleen kaksi paria punertavia hörökorvia, pelmuavat harjat ja napakat laukka-askelet. Niitä teitä ja polkuja kuljettiin hevostenkin kanssa. Voiton haudalle asti en uskaltanut lähteä vaikkei matkaa olisi montaa kilsaa enää ollutkaan. Olisi tullut liian ikävä.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Pikku possut pellossa... eikun maalla.

En yhtään ihmettele jos puoli pitäjää pelkää (mua ja) mun koiria. Ne vähätkin käytöstavat mitä niillä kotona on, tuntuvat jotenkin mystisesti katoavan maalla ollessa. Tästä aiheesta on saattanut tulla avuduttua pari kertaa aiemminkin.

Vieraat.
Kotona haukutaan vähän (no vähän on vähän suhteellinen käsite, vähemmän kuitenkin) ja istutaan sitten odottamaan (istuminenkin on vähän suhteellista, odottamisesta puhumattakaan, mutta tajuatte pointin?) että vieraat kerkiävät ängetä ahtaaseen eteiseen, ennen kuin rynnätään sekaan tuuppimaan niitä nurin. Maalla sama menee niin että huudetaan kitarisat heiluen jo ennen kuin ketään on ovella (iso talo, pitää olla varma että äiskä kuulee vaikka olisi peräliiterissä. Tai pihalla. Tai siinä vieressä). Lopulta äiskäkin verryttelee niitä kiturisoja kun luupäät ei käskystä hiljene. Sitten yritetään istua, yhtäaikaa. Lattialla käy kumma vesisänky -ilmiö; kun toisen pyllyn saa osumaan siihen niin toisen kimmahtaa saman tien ylös. Kun pyllyt on (kuvitellun) hetken (suhteellista!) siellä lattiassa ja näennäinen rauha maassa, voi sitten luvan kanssa mennä tervehtimään tulijoita. Huutamalla. Täällä maalla kun lappaa kaiken näköstä sakkia niin pitää olla tarkka ettei ne vaan luule että talossa on lepsuja vahteja. Ei ole kyllä muuten näkynyt yhtään vesilasin pyytäjää, uskonmarkkinoijaa tai mitään muutakaan kaupustelijaa. Se yksikin veteraanien asialla ollut solttupoika kääntyi jo ekoilta rappusilta, kerkesin nähdä vain poistuvan selän.
Ei me oikeesti olla niin pahoja miltä kuulostetaan.

Koirat.
Koska koko pitäjä on meidän ja vain meidän koirien hallussa, muilla ei ole tänne asiaa ilman asianmukaista passintarkastusta ja tullausta. Piste.
Mä vielä jotenkin ymmärrän että Ketku käy vähän kierroksilla ja aukoo herkästi päätänsä, niin se tekee joskus kotonakin mutta että Helmi! Ämmä kohta 6vee joka normaalisti vilkasee lähinnä kuononvarttaan pitkin tai erityisen pienille ja erityisen söpöille sanoo ystävällisesti PIIPPIIP sanoo täällä että räyh, ans ku mä näytän kuka määrää.

Käskyt.
Käskyt muuttuvat täällä jotenkin hepreaksi sillä niitä ei vaan voi ymmärtää pienet komikieliset koirat. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Toisaalta mikä minä olen niitä tuomitsemaan kun taitavat mallia ottaa ihan allekirjoittaneesta itsestään. Maalla on mukava ottaa rennosti eikä olla niin nöpön nuuka. Mitä siitä jos tukka on pystyssä ja se iänkaiken vanha pilkkihaalari jo parhaat päivänsä nähnyt? Tai siitä että mun armaat mussut (kaksi- ja nelijalkaiset) karkaavat vähän (..!) käpälästä? Ei se niin vaarallista ole, eihän?

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Ketkumies

Esine"ruutu", pitkä kaistale tasaisella lumella, vierailla esineillä. Jätkällä ei ollut aikomustakaan nähdä vaivaa muun kuin juoksemisen suhteen, olisi pitänyt laittaa se autoon jo siinä kun ei ruutuun mennessä löytynyt seuraamista sitten millään... Kaikki kolme esinettä se sieltä toi mutta bongasi vainun aina mennä viipottaessaan. Plussaksi on mainittava että hajun saatuaan se ilman erillistä huutelua etsi ja toi. Mun pitäisi vielä malttaa vähentää kehumista kesken kaiken, kun se kerran osaa. Häiriöitä oli kiitettävästi: koiria, pressuja, autoja, auroja...

Tottis, Myy teki vieressä ja vieras uros jäi tuijottelemaan vähän matkan päähän. Keskittyminen ei ollut ihan perusKetkua, en tiedä kärsikö motivaatio aiemmasta kovistelusta vai edellisiltana vedetystä sikakilosta (jep, kaveri sai eilen kilon siankappaleen josta jäi jäljelle n. miehen nyrkin kokoinen kappale) joka tuotti ainakin tappavia kaasupurkauksia....
-Paikkamakuu skarppi, perusasento ei ollut ihan suora kun putosi osittain mun eteen. Paikkamakuu otettiin ekaa ja sitten uusiksi loppupäässä kun jouduin siirtämään muun liikennöinnin takia eteenmenopallon parempaan paikkaan. Pysyi vaikka poistuin parikymmentä metriä sen taakse. Ehkä etupuolella oleva Myy oli kiinnostavampi.
- Liikkeestä seiso, eka vähän haparoiva ja istui, toinen hyvä.
- Noudoissa kaikenlaista pientä säätöä. Tänään taas varasteltiin urakalla, saalistettiin, heitti suurinpiirtein kuperkeikkaa kapulan kohdalla kun osa koirasta pysähtyi, osa ei... Heittelin kapulaa myös ilman noutolupaa mikä yleensä rauhoittaa tilanteen pitkäksi aikaa, nyt ei mitään vaikutusta. Luovutus saisi edelleen olla siistimpi, lähinnä asentoon tulo ja kapulan pito (pitäs vissiin vahvistaa niskalihaksia kun kapula alkaa aina vetämään toiselle puolelle). Nyt oli poikkeuksellisesti kilon kapula. Jonka hajoitimme heittämällä jäähän...
- Eteenmenossa sitä hämäsi jokin, meinasi ensin lähteä oikealle, sitten vasemmalle. Kun lopulta lähti eteen niin meni varmasti ja kovaa.
- Seuraamiset oli kautta linjan aivan sieltä ja syvältä, kontakti ala-arvoinen.

Lopuksi otettiin vielä yksi ilmaisu kiintorullalla. Ketkullahan ei ole aikoihin ollut kiintoa kaulassa joten sitäkin tyytyväisempi olen, meni nimittäin nappiin! Löysi hyvin, haistoi itseasiassa jo lähetettäessä ja muutin lähetyssuuntaakin enemmän maalimiehen suuntaan kun koira oli niin varma itsestään. Oli nuuhkaissut äijän naamaa, napannut rullan ja palasi takaisin. Myös näyttö oli erinomainen :) Täytyy vähän sumplia tuota rullaa kun aukeaa liian helposti. Rulla oli toisesta päästä auki kun palasi, en tiedä missä vaiheessa oli lauennut, mennessä, suuhun ottaessa vai tullessa. Pääasia että jätkä oli HIANO!

Pääsivät vielä purkamaan energiaa leikkimällä ja Ketku ehti koheltaa urakalla. Ensin se juoksi pahki vahvaan ketjuun jotta jytke kuului. Muutaman tovin päästä se kiljui täyttä kurkkua pusikossa ja kun pääsin paikalle niin roikotti oikeaa etusta ilmassa. Upeasti tyyppi malttoi odottaa rauhassa että päästiin paikalle vaikka sattui ja muut koirat juoksi kattomaan että mitä se kiljuu. Luvan saatuaan könköili sitten kuitenkin itse tielle eikä jalasta/kyljestä löytynyt mitään vikaa. Hetken verran ontui mutta ennenkuin ehdin autoon saada niin se päästeli jo samaa vauhtia kuin ennenkin. Arvoitukseksi taisi jäädä että mikä oli ongelman nimi, tuolla ei kuitenkaan ole tapana pienistä huudella. Vesottuja pajuntynkiä siellä pusikossa näkyi, olisiko sitten sellainen tökännyt..?

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hoffin ja aussien ero osa 73

Viikonloppuna tuli huomattua jälleen yksi uusi eroavaisuus noiden välillä.

Siinä missä hoffi ryntää 200 lasissa pihamaalle tunkeutujan nenän eteen käyttäen sekä ääntä että kroppaa kertoakseen tulijalle että tässä on muuten sitten stoppi, aussie tarkisti ensin lauman ja juoksi sitten haukkumaan ja liikkumaan kaarta muutaman metrin päässä tunkeilijasta.

Tilanne oli siis se että lapset leikki talon nurkalla, mä tulin navetasta ja vieras pihatietä pitkin niin että meidän välille muodostui aika tasasivuinen kolmio. Ketku ampaisi mun jaloista lasten luo, kiersi ne ympäri, vierasta lasta sen teki selvästi mieli painostaa lähemmäs Eaa (=kasaa tiiviimmäksi?, Eaa ei tainnut uskaltaa komentaa...), ikäänkuin yritti kropalla tuupata, muttei kuitenkaan uskaltanut ja painui sitten komentamaan tulijaa. Helmi oli sisällä joten oli tosi mielenkiintoista nähdä miten K reagoi ilman alfanarttua. Vielä mielenkiintoisempaa olisi ollut jos vieras olisi ihan oikeasti a) ollut vieras ja b) jatkanut liikkumista koiran huudosta piittaamatta... ;)

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Tilannekatsaus tottikseen


Mitä parin viime viikon treenit kertoo tän hetkisestä tottistasosta (^Helmin mielipidettä ei oteta huomioon) ? Pientä yhteenvetoa. Kuvat syksyn Kultapapu-leiriltä by Lotta Urtamo.

Ämppä:
- Seuraaminen -> Napakkaa, paikka on hyvä nyt myös sivusuunnassa; ei väljyyttä mihinkään suuntaan. Pomppimista on aina välillä mutta ei tasajalkakoikkaloikkaa vaan pientä parin askelen keulimista (inhoan silti...). Ensimmäinen käännös vasempaan/täyskäännös on pahin ja tuottaa aina hiukan pompahtelua mutta nyt peruutus- ja pyllynkäyttötreenien jälkeen tilanne on parempia, myös eka käännös on nopeampi ja täsmällisemp eikä tuota väljyyttä.
- Jäävät -> istu ja maahan täsmälliset ja terävät, seisominen sen sijaan tuntuu välillä jostain syystä tuottavan vaikeuksia ja istuu mielellään. En tiedä onko juoksu tuonut lisää painoa peräpäähän vai onko ehkäkentiesmahdollisesti jäänyt vähän vähälle treenaukselle..?
- Luoksetulo -> Nopeahko (voisi vielä inan petrata), tiivis ja kutakuinkin suora eteentulo. Ei ota enää takapomppua eikä tule vinoon. Eli sama kuin ennen ongelmia. Jes!
- Eteenmeno -> Varmuus alkaa taas palailla ja etenee hyvin matkasta riippumatta. Varmuus näkyy tempossa, kyllähän H eteni kisojen jälkeenkin hyvin mutta ei täysillä. Maahanmenot ok.
- Paikkamakuu -> sama vanha; kaiken muun se kestää paitsi Ketkun treenauksen ;)
- Nouto on ollut tyystin tauolla, samoin tovin aikaa myös hypyt. Hypyissä tarvitsee rutkasti varmuutta, tekniikka ok. Katsotaan onko noudossa tapahtunut sama "ilmiö" kuin luoksetulossa ;)


Paimenpoika:
- Seuraaminen -> perusasennot hyvät ja nopeat, samoin peruutukset, käännökset ja hidastukset. Juoksuun lähdösä tulee helposti pieni ylimääräinen loikahdus. Pidemmällä suoralla puutuu helposti, paikka pysyy melko hyvin mutta keskittyminen ja kontakti herpaantuu.
- Jäävät -> istu/maahan nopeat, seisomisessa pientä epävarmuutta.
- Luoksetulo -> ok, lähtö voisi olla voimakkaampi.
- Paikkamakuu -> ok, menee alas nopeasti ja pysyy hyvin. Ilmeestä näkee että kiinnostavampaa tekemistä löytyisi vaikka kuinka paljon...
- Eteenmeno -> räjähtävä ja varma. teenlähettämiset, oli se sitten eteen, ruutuun tmv kuuluu Ketkun suosikkeihin, kerrankin lupa juosta emännästä poispäin ja KOVAA! =D Maahanmenoa on alettu rakentaa vasta nyt ja pienen pojan on kovin vaikea ymmärtää että miten muka voi mennä maahan jos ei ole vähintään kehden metrin säteellä. Vähintään.
- Nouto -> ihan jees, innokkas eteneminen ja kohtuullinen luovutus. Pitämistä vielä pitää treenailla, alkaa kiihdyksissään helposti pyörittelemään kapulaa jos on sitä mieltä että mamma, ota nyt jo se!

Tokoiluun ei ole jaksettu panostaa viime aikoina oikeastaan lainkaan, mutta Tiia K. oli onneksi vähän verestellyt ketkun muistia ja kuulemma mm. ruutu oli sujunut mainiosti :D Sitä on kumminkin treenattu verrattain vähän eikä piiitkään aikaan lainkaan.