Tällasta tänään

Ämmälauma on kasvanut kolmeen, eli hoffikaartia edustaa Helmin ja Myytin lisäksi nykyään myös Varma (Egerian Beronika). Varma on varma, aikamoinen äitinsä toisinto joten sitä ei päästettykään sisarustensa tavoin maailmalle vaan juuttui reppana tänne ;)
Helmi on pentujen jäljiltä (ja Varmaan verrattuna) hetkittäin jo aika mummeli, ainakin ulkoisesti; kuiva ja harmaa. Lauman ohjakset sillä on edelleen tiukasti tassuissaan.
Myytti suhtautuu Varmaan kuin pikkusiskoon ainakin. Välillä pitää vähän ärhennellä ettei napero pääse luulemaan itsestään liikoja, mutta enin aika sujuu nujuten sulassa sovussa. Myyts voi jopa päätyä selälleen Varman pyöritettäväksi, ilman että täytyy repiä peliverkkareita. Blondiinille tuntuu myös olevan ihan mieleistä että sillä on nuorempi "ohjeistettava" ;) En tiedä onko tuo koira enemmän rasisti vai feministi, mutta selvästi Varma on Myytin silmissä enempi jotain kuin paimenpoika. Ämmät pelaa siis hyvin yhteen, samoin kaikki mustiaiset keskenään tilanteessa kuin tilanteessa, mutta prinsessa intoutuu edelleen helposti höykyttämään paimenta ainakin ulkona.
Ketku on oma itsensä, kaikkien pentujen ihana namusetä, joka hoitaa, ohjaa ja leikittää.  Ja on onnellinen pienestä kaverista ;) Ketku kävi uusintaluonnetestissä tuloksella +174p, laitan molempien testien osa-alueet näkyviin jahka ennätän.

Hiljaista on, epäilyttävän hiljaista

Kaikki kirjoitteluenergia on nyt keskittynyt sattuneesta syystä pentublogiin (egerian.blogspot.com) mutta välillä kuulumisia tännekin (kun kerran nettikin toimii vaihteeksi).

Helmi elää pentuhuuruista mammaelämäänsä vielä vaikka selvästi kaipaa myös meidän seuraa. Pentulaatikko on sille jo liian ahdas kaikkien 9 riiviön kanssa ja se nukkuukin pääasiassa joko laatikon vieressä tai meidän kammarissa.
Myyttiä ja Ketkua kiinnostaa tietysti hirveästi ne piippaavat, räkyttävät ja haisevat otukset. Myyttiä vähän jännittääkin kun kosketusetäisyydelle pääsee mutta tuntuu kuitenkin suhtautuvan nassikoihin ihan kivasti. Ketkuraasu (hah) pääsi Ouluun lomailemaan siskolikan luokse kun Myytti päätti vihdoin aloittaa juoksunsakin. On käsittämätöntä miten rauhallista täällä on kun Ketku ei ole osallistumassa kaikkeen ja tunkemassa aina jonkun syliin. Ja hiljaista! Mistään ei kuulu että KEEETKU prkl!!! ;)
K-man varmasti nauttii ihan kympillä siskon kanssa elelystä ja sillä tuskin on meitä kovakaan ikävä. Tiedä sitten vieläkö Jaakko, Hanna & Keira on samaa mieltä? ;)
(Myönnän, on sitä tämän kaiken helppouden keskellä ikäväkin, ihan vähän vaan...)

Jäät <3 Myytti <3

Kerrassaan mahtavaa kun Kivijärvikin on kunnolla jäässä. Myttyrän kanssa seikkailtiin pari tuntia tuolla jäällä ja vastarannalla ihan kaksisteen. Pimeäkin pääsi siellä pusikoissa rysytessä vähän yllättämään kun ei oikein malttanut palata. Mennään ny vielä vähän... Taskulampun mukaan ottaminenkin vilahti kyllä jossain takaraivossa mutta kuittasin sen sillä että eihän sitä nyt tossa jäällä tartte. Jos tulee pimeä niin suunnistaa sitten kotivalojen perusteella.
Hyvä idea mutta harmi vaan että a) ne ei sentään niin tehokkaat ole että näkyisi tuonne metsän keskelle b) ei oo muuten meidän tönö ainoa valollinen torppa tässä lähirannoilla...

Hävyttömän hauskaa oli. Hienoa huomata miten M on rentoutunut ja saanut itsevarmuutta. Se huiteli melko etäälläkin tsekkaamassa kiviä ja kaislatuppoja. Haastoi leikkiin ja kehtasi rähistä ja purra ihan reilustikin.  Kaikesta sitä ihminen onkin onnellinen. Jossei kukaan meidän taistelua nähnyt niin taatusti ainakin kuuli ja äänen tuoma mielikuva tuskin vastasi todellisuutta :P Kukaan ei kuitenkaan rynnännyt pelastamaan mua hirveältä tappajapedolta joten ihan itse jouduin leikin lopettamaan. Hyvin se laski katossa rullanneet kierrokset välittömästi riittää-sanasta ennen kuin mulla oli edes omat kädet alhaalla. Se on paljon edistynyt tuossakin, pystyy  kontrolloimaan niitä kierroksiaan. Myös alaspäin.. (Mistä allekirjoittaneen kohdalla ei voi vissiin sanoa samaa, kröhm).
Rohkea, reipas ja itsenäinen siis. Ainakin pimeän tuloon saakka  ;)

Ihan kuin olisi ollut lenkillä hoffijunnun kanssa, siis.
Mikä on miellyttävä yllätys sillä mä olen epäillyt useita kertoja että siinä on taatusti epäilyttävän runsas kerääntymä salukigeenejä :P Ulkonäöllisesti se onneksi jo muistuttaa huomattavasti enemmän hovawarttia kuin salukia mutta sen halu ja tarve juosta... Se on jotain ihan muuta kuin kellään meidän koirista koskaan. Se voi elää ilman painia, rähisemistä tai rapsutuksia, mutta ei ilman juoksemista. Tai tämän käsityksen siitä helposti saa ;) Hepulit on kyllä ihka-aitoja hoffihepuleita :D

Paimenen kuvatuksia

Kävin syksyllä Oulussa MH-toimitsijan C ja B-osuudet. Kursseilla oli ihan mukavaa mutta reissujen parasta antia oli ihan ehdottomasti se että saatiin majailla Ketkun siskolikan luona! Keiran riemuitkua kuunnellessa meinasi itsellekin tulla tippaa linssiin, ellei se olisi ollut niin huvittavaa :)
Sisaruksethan oli pitkään paita & persus kunnes noita kilometrejä ilmaantui tuohon väliin jostain syystä. Paljoa ei kumminkaan kainosteltu, jutut jatkui niin koirilla kun vissiin emännilläkin suurin piirtein siitä mihin ne oli kauan sitten jääneet... Kiitos Hannalle & Jaakolle vielä majoituksesta ja erinomaisesta seurasta. Otetaan uusiksi vähän tiuhemmalla välillä, joohan? ;)

Sisaruksia olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Samat jutut, painit, ilmeet ja tavat... Ja sitä onnea kun pinoutuivat kasaan sohvalle meidän keskelle <3

Talvi on taas!

Käsittämätöntä miten hyvältä voi tuntua se että ulkona on karmean kylmä... -18 astetta ja aivan upea aamulenkki :) Lunta ei ole kuin se pari senttiä mutta sekään ei haittaa kun se paukkuu ja narskuu jalkojen alla. Järvikin on yön aikana mennyt jäätymään. Ei olisi malttanut tulla sisälle lainkaan :P (nyt kun ymmärsi pukea tarpeeksi päälle, toisin kuin eilen...)

Se huono puoli on että kuvaamisen vaivaa ei viitsi nähdä, mutta mitä siitä. Nyt on Talvi!

Kirjoilla taas...

Nettielämän köyhyys on jatkunut tämän syksynkin ja kaikki on tullut kuitattua vähän ketään kiinnosta -asenteella. Koska kotisivut vaatisi reippaasti niiden (jo sentään olemassa olevien) runsaiden ideoiden käytännön toteutusta niin on ehkä syytä aloittaa pehmeästi ja päivittää ensin blogi...

Helmi on paksusti kantavana, Maha on koko maailma ja yhteys ulkomaailmaan tuntuu paikoin pätkivän. Paitsi tietysti silloin kun on pienikin mahdollisuus saada jotain syötävää...

K-man on oma positiivinen itsensä. Sai viettää pari virallista sairaslomapäivää otettuaan pimeässä huoltohallissa yhteen polkupyörän kanssa ja päädyttyään sen seurauksena about 1,8m alaspäin, onneksi "vain" rasvamontun betonipohjalle. Se on yrittänyt lahjoa ja houkutella kaikkia tekemään kanssaan JOTAIN kantamalla sellaisen määrän esineitä, jotta voisi melkein kuvitella siinä olevan noutajaa paimenen sijasta. Koska ketään ei ole tarpeeksi kiinnostanut, tavarat on sitten päätyneet mitä mielenkiintoisempiin paikkoihin. Meiltä löytyy siis jälleen runsaasti mm. parittomia sukkia, kenkiä, tumppuja... Mitä meiltä EI löydy, on vielä runsaampi määrä sukkia, kenkiä, tumppuja, leluja, kyniä....

Myttyrä on jälleen vähän fiksumpi Myttyrä. Sen älykkyyttä kyseenalaisesti kommentoivat blondivitsitkin on tainneet jo vähän vähentyä ;) Vähän niinkuin koiran kanssa eläisi, siis.
Myyps onnistui myös hankkimaan itselleen lepolomaa, jopa paremmalla tuloksella (ja pienemmällä vaivalla) kuin Ketku. Ulkona koheltaessaan jotenkin onnistui reväyttämään vasemman reitensä ja on sitten ollut "levossa", tai no remmastuskiellossa joka tapauksessa. Voitte sitten arvata kuinka paljon teiniprinsessaa kiinnostaa jotkut ohjeet ja määräykset ;) Lääkärin suosittelemaa hihnakuuria olisi vielä ollut viikko jäljellä mutta eilen Myytti päätti että kiitti, nyt riittää tätä lajia. Olivat Noan kanssa päättäneet lähteä ulkoilemaan sillä seurauksella että M sai tehokkaan nenänkäyttö- ja sprinttitreenin. Olin mustiaisten kanssa metsälenkillä kun pellonreunaa näkyi kiitävän omituinen kullanvärinen salama. Hetken piti katsoa jotta siis MIKÄ siellä menee?? Hyvin se pysyi meidän jäljellä vauhdista huolimatta (oi, miksi se ei treeneissä etene tuolla varmuudella?!?) ja onnistui jopa vaihtamaan ilmavainulle siinä kohden missä me sitä tarkkailtiin ylärinteestä, sen sijaan että olisi porhaltanut vain jälkeä pitkin. Ei ihan umpiblondi siis sittenkään?
Ja voi kertoa, jotta ei ole enää sairaslomalaisia meillä vaikka siellä kallioiden ja risukoiden seassa pyörivästä huutavasta kasasta en uskonut enää nousevan yhtään nelijalkaista koiraa. Jotta tämmöstä.

Onnea J & M!

Vähän jälkijunassa kun tarkoitus oli laittaa kuvan kanssa mutta kuva tulee nyt sitten joskus myöhemmin.

5.8.09 tuli team Egerian vahvalle taustajoukolle ja kepolle eli Jussille 29v mittariin. Samalla lyötiin ilmassa roikkunut päätös lukkoon eli Myytti ( Egerian Aveta ) jääpi pysyvästi huusholliin. Jussi sai siis lahjaksi nuoren ja nätin blondin. Vaihtoehtoja tuossa ei enää juurikaan ollut, parivaljakko sopii toisilleen kuin... no kuin isäntä ja hoffi parhaimmillaan.