torstai 13. maaliskuuta 2008

Istun, en istu. (H)

Mitä on tapahtunut koiralle joka on osannut kaukokäskyt mennen, tullen ja välillä. Ilmeisesti sen tietokantaan on päässyt jokin virus joka on tuhonnut kaiken istumista koskevan tiedon, muuta järkevää selitystä en keksi...

Pitkin tannerta heittelemällä (palkkaa, ei koiraa) on saatu istuminen lähes entiseen kuosiin muuten paitsi maasta-istu. Ei osaa, ei kykene. Kun tuossa olisi edes jokin logiikka johon takertua, mutta ainakaan en löydä sitä. Matkasta, käskyn sävystä, käskyjen välisestä viiveestä, käsi/kropankielestä ja muusta riippumatta, koira saattaa nousta, saattaa olla nousematta. Myöskin nousemisessa on eroja, välillä hidas, välillä tikkana istumassa.

Ongelma alkoi helmikuun möllitokossa jolloin oli "minä-makaan-nyt-päivä". Koira löi kenttään oli käsky mikä tahansa eikä sitä meinannut saada sieltä ylös. Ei huvita, hypi keskenäs. Mur. (Kehänauhan ulkopuolella kaukot toimi normisti vielä tämän jälkeen).
Luoksetulon pysäytys vaihdettiin käsimerkkiin joka on paljolti kaukojen i-merkin kaltainen. -> Istu -merkki vaihdettiin. Ongelma ei ainakaan parantunut. On palattu taaksepäin jnejnejne.

Tänään meni hermot. S-i, toimi hyvin, m-i ei millään, eikä olisi pitänyt olla ymmärtämisestä kiinni. Kauniisti vienolla kukkaisäänellä tuli ilmaistua että on se ny perkule jos ei se etupää nouse! (Pahoitteluni, jos joku naapureista kuvitteli tämän koskevan itseään). Seuraavalla käskyllä nousi viiveettä ja jämäkästi. Katsotaan mikä on tilanne huomenna, nouseeko vai alkaako kaivaa itselleen poteroa hernesateelta suojaksi...

Ei kommentteja: