torstai 13. maaliskuuta 2008

Paikkamakuuta ja häiriötä (K)

K alkaa kestää häiriötä jo kohtuullisesti. Pysyi vaikka vieressä otettiin luoksetuloa, eteenmenoa ja leikittiin ja äristiin.
Aika(?) on nykyään noista se ongelmallisempi. Tylsyys on vaarallinen tauti ja tässä tapauksessa se aiheuttaa ominpäinsoveltelua: venytellään niskoja pyörittämällä päätä ja tiirailemalla taivaalla mahdollisesti näkyviä lentäviä objekteja, imuroidaan lunta ja sen puutteessa vaikka kiviä suun ja sierainten kautta, voi myös puhallella kauemmas ja imaista taas takaisin. Venytystä ja verryttelyä pitää toki harrastaa muillakin jäsenillä kuin niskalla ja helpoiten se tapahtuu niin että jännitetään elikkäpäs kohotetaan yhtä ruumiinosaa kerrallaan ja ravistetaan rennoksi. Hupsis, meni vähän eteenpäin. Sama toisella, ollaan tarkkoina. Oho, mites se nyt noin... Tärkeää tässä venyttelyssä on näyttää hyvin viattomalta ja pitää korvat sievästi niskassa jottei kukaan vain saa vahingossa (täysin väärää) käsitystä niskuroinnista.

Että silleen. Etenemistä ei tapahdu koskaan yksin tai 1-2 henkilön kanssa treenatessa. Eikä juuri tarkkuuden herpaantumista muutenkaan. Yleisö saa pikkupojan koettelemaan tuuriaan. Ei ämmä kumminkaan kehtaa julkisesti pöläyttää...

Tiialta (E.) irtosi jälleen hyviä vinkkejä. Yksi parhaista oli kehoitus (käsky?) lakata reenaamasta kukkahattujen (/kilttien ihmisten) kanssa x)
--
Liikkeestä maahanmeno ei ottanut tänään onnistuakseen ja siinä oli kyllä selkeästi nähtävissä mun heti alkuun tekemä virhe. Koira toimi käskystä niin hitaasti että siirsin painoni taakse (ilmeisesti tarkoitus korjata koiraa) saman aikaisesti kun koira viimein meni maahan jolloin se tietysti pomppasi saman tien istumaan. Tän onnistuin toistamaan muutaman kerran ja sittenhän se onneton oli pihalla siitä että halusinkohan nyt maatamenoa vai istumista. Käsimerkkiä sitten vaan selvennykseksi... Argh.

Työtä ennen BHta on paljon mutta ei sen saavuttaminen ihan täysin mahdotonta ole. Kai. Tai kuulemma mahdollista jos ohjaajan hermot pitää ja se onnistuu pysymään toiminta-alueella keskittyen antamiinsa käskyihin ;)

Ei kommentteja: