Pimeätreenit

En ole ihan vielä päässyt syysaikaan. Iltapimeys tuli eilenkin melkein yllättäen... Sen seurauksena koirat saivat pimeäharjoittelua. Ei se mitään kunhan valoa riittää niin että ohjaajat näkee tehdä pohjatyöt ;)
Könytessä vettä litisevissä kumppareissa, polvia myöten märkänä ylös alas petollisen sammalen peittämiä kivirinteitä Panun perässä, kävi kyllä mielessä että onkohan tämä kauhean fiksua tai edes turvallista. Voittajina -jopa ehjinä sellaisina- kuitenkin selviydyttiin. Panukin suoritui mm. polunylityksestä muina miehinä vaikka jälki varsin haastava olikin ja välillä joutui pohtimaan että mitäs hittoa nyt?

Helmillä otin luoksetulon loppuasentoja ennen esineruutua. Hiukan tiukempia olisi voineet olla mutta siihen ei puututa tässä vaiheessa. Pyllyn tekee edelleen mieli mennä sivulle vaikka etupää muistaakin tulla eteen. Parannusta on kuitenkin huomattavissa, heitto on enää kymmenkunta senttiä, vaikeus on muistaa pysyä itse eleettömänä.

Esineruudussa oli 6 esineen pino lähellä vasenta takakulmaa. Sen verran oli jo pimeää ettei tarkalleen koiran touhuja nähnyt enää puolenvälin jälkeen mutta ainakin alkuun työskenteli hyvin. Esineet tuli vaihtelevalla motivaatiolla, osa hirveällä innolla, osa ylimääräisten ohjelmanumeroiden jälkeen. Koira pisti välillä piehtaroimaan etc. Asia meni kuitenkin muutaman tarkennuksen (karjuva omistaja ryntäsi ruutuun) jälkeen perille ja viimeiset esineet tuli taas reippaasti.
Siinä mokasin että siitä ainoasta vierasesineesta palkkasin liian maltillisesti. Tilannetta hiukan korjattiin sillä että siinä vaiheessa kun koira haki viidettä esinetta takalinjalta vieras lelu heitettiin oikeaan etukulmaan ja siitä aivan hillittömät juhlat.
Siwan hyllystä bongatut kevyesti paistetut kananfilesuikaleet olivat hintansa arvoinen investointi vaikka niille ensin vähän nikottelin.

Ketkulla oli tarkoituksena vahvistaa esineilmaisua. Jälki oli ehkä noin 60m ja sille oli jätetty 5 purkkia joissa lihaa. Ensimmäisen purkin erotin jo töpön viuhumisesta ja pääsin heti kiittämään. Ketku otti purkit suuhunsa mutta pyysin sen jokaisella silti maahan. Maahan nyt siksi että jos se olisi sille "pienempi" keskeytys kuin se esineen tuonti mulle eikä sen mielestä häiritsi sitä sen Maailman Tärkeintä Jäljestystä niin paljon.
Toinen purkki ei aiheuttanut ainakaan mitään sellaista reaktiota jonka minä olisin pimeässä huomannut vaan koira jatkoi jäljestämistä. "Löysin" siis purkin itse ja K.kin kiinnostui että mitä hittoa sillä on kun on noin kivaa. Vilautin purkkia mutta pidin aarteen itse ja käskin jatkamaan töitä. Loput purkit ilmaisi mallikaasti ottamalla ne suuhunsa ja tulemalla mua hiukan vastaan.
Jälki kulki kallion viertä kivien ja pajukon (tai mikä lie ryteikkö) keskellä mutta se ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Oli hienoa huomata voivansa luottaa siihen että jälkipuolen koira kuitenkin hoittaa kunnialla kotiin. Ja viittaan tällä nyt mun omaan luottamusongelmaani, en niinkään koiran työskentelyyn ;)