sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Äitinä on siistii!

Saa ihan yksinoikeudella siivota kaiken vähääkään epäilyttävän materiaalin. Tänäänkin sitä ehti kertyä monessa muodossa ja useaan kertaan. Yksi oksensi, toinen pissi ja kolmas ripuloi pitkin lattioita. Puhumattakaan siitä että pissalammikkoa oli yritetty "kuivittaa" levittämällä viereisestä ruukusta monta pientä kourallista multaa pitkin lattioita.

Osa tuotoksista oli lasten, osa koirien -tai siis koiran - mutta yhtäkaikki; kyllä äiti siivoaa. Pesee lattiat, tavarat, lapset ja koirat. Kun jaksaisi vielä pestä itsensäkin...

Sitä paitsi kun "perhe-elämä on pyllystä" -tukihenkilöni loistaa poissa olollaan, niin fyysisesti kuin nettilinjoiltakin niin tässä on se vaara että tähän tottuu. Levitetty multa aiheutti hammastenkiristystä ja pientä äänen korotusta mutta sekin lähinnä siksi että kyseessä oli mummon jo aiemmin pienten käsien osallistumisesta nauttimaan päässyt kukka... Muu sujui rutiinilla ilman sen kummempaa irvistelyä.

Tällä kertaa ei voi kyllä isäntää moittia että olisi jättänyt mut selviytymään yksin. Juoksi sisälle heti kuultuaan avokkaansa rääkyvän puhelimeen että "Tule auttamaan! Nyt heti..!" Asian oikea tila = pari nälkäänsä ja väsymystänsä huutavaa tenavaa ja puoli huushollista paskaa- taisi selvitä vasta oven sisäpuolella. Kiitettävää että kantti piti ja mies ruokki jälkikasvunsa suuremmitta kuittailuitta. Siivous jäi äiti-henkilölle, neuvotteluja ei käyty. Tosin tarjoutui tuo kaikkien herrasmiesten isä toki auttamaan lopulta siinäkin. Ihan oma-aloiteisesti ehdotti että emäntä ottaisi kersansa, koiransa sekä likaantuneet tuotteet ja menisi navetan seinustalle riviin seisoksimaan. Puhdasta tulisi kyllä...

1 kommentti:

Tiia, Riitti ja Käämi kirjoitti...

Muista myös lettujen paisto, ruoan laitto, miehelle vuoteeseen aamupalantarjoilu jne. Ylex:lä lauloivat muistilaulua jokaisen vaimon tehtävistä...

"Olen miehen vaimo, ja teen vaimon tehtäviä. Paidat silitän, ja ihan mitä tavansa, kunhan mieheni on tyytyväinen."

Ainiin, niin pitkään kun ei ole vaimo, ei tartte.