perjantai 4. heinäkuuta 2008

Aholaidassa aamutuimaan

Molemmilla 1-luokan liikkeet eteenmenoa, paikkamakuuta ja hlöryhmää lukuunottamatta läpi. Siirtymiset seuraamalla.

En tiedä oliko Helmin mielestä liian aikaista vakavalle treenaamiselle vai mikä mätti, hiukan vajaalla teholla kuitenkin tuntui käyvän. Jatkossa hyödynnetään enemmän näitä aamuhetkiä.

Seuraaminen paikoin upeaa, paikoin löysää ja ei niin hyvää... Jäävät täsmällisiä, seisomisessa jää kesken askeleen mutta istumisessa jää helposti seisomaan. Seisomisessa yritti ennakoida hiukan, jos olisin ollut taas tarpeeksi fiksu niin olisin jättänyt seisomisen pois... Tuon jälkeen ei kyllä enää ennakoinut Luoksetulo maasta vauhdikas ja tarkka, tosin ohjasin varulta hiukan kädellä että varmasti tulee suoraan ilman toistoa.

Tasamaa- & hyppynouto ok, tarkempi voisi hiukan olla ja tasamaalla palatessa enemmän vauhtia. Vinoeste olikin sitten vähän työläämpi. Ok -ensimmäistä kertaa kapula mukana kuviossa tässä liikkeessä. Tehtiin agi-A:lla. Esteen ylitys itsessään suht hyvä (kontakteista ei tietoakaan...), kapulaan tarttuminen huono. Jätin ensin kapulan esteen ja koiran väliin, kiipesin toiselta puolen vastaan ja käskin tuoda. Vauhtia oli riittävästi, kapulaan koskeminen vain ällötti ja heittikin sen maahan päästessään mun jalkoihin. Viskasin kapulan esteen yli ja käskin tuoda. Esteen sivusta kurkittuna kapulaan tarttuminen oli työn takana ja vaati pari uusintakäskyä, jonka jälkeen toi hyvin esteen yli.
Otin vielä pientä hetsausta kapulan kanssa ja yhden tasamaanoudon nähdäkseni miten reagoi kapulaan. Sama juttu: tarttuminen niin yök... En tiedä satuttiko se itsensä, tökkäsikö nenänsä kapulaa nostaessa johonkin vai oliko esteen luona jokin häiritsevä kasvi vai jotain muuta.

Loppuun vielä pieni seuraaminen, iso palkka ja vielä loppupalkalle autoon. Helmi ei nyt ihan hirveästi patukalle syttynyt jostain sysytä mutta lihapullat kelpasi kyllä.
--
Ketkun seuraaminen hienoa, se on palautunut aiemmalle tasolle. Lopussa alkoi aina autoa kohti kuljettaessa harhailla. Jäävät yllättävän hyvä, nopeutta olisi voinut olla ihan ripaus lisää. Seisominen ainoa jossa jouduin antamaan uuden käskyn. Pysähtyi kyllä ensimmäisestä mutta hiipi sitten vielä perään. Luoksetulo maasta olisi voinut olla tiiviimpi, mutta vauhtia oli tarpeeksi ;).

Tasamaanouto suht ok. Ei yrittänytkään varastaa! jotain se on oppinut ;) Juoksee tosin suoraan kapulan päälle -> nostamisessa menee tovin kun kapula pyörii jaloissa. Palautus olisi voinut olla tiiviimpi ja luovutus rauhallisempi. Naamasta näki että teki mieli viskata kapula mulle kun en heti ottanut mutta malttoi mielensä.
Ensimmäinen hyppynouto ever. Ensin kapula koiran ja esteen väliin. Ei toiminut, koiralla kauhea kiire päästä hyppäämään/tulla luo ja lähti liikkeelle ennen kuin muisti kapulan, kääntyi -> vaikea hypätä enää. Heitin kapulan ja lähetin koiran perään, hirmu kehut ja nostatukset kun nosti kapulan: juoksutin kapula suussa muutaman metrin (jotta pääsin esteelle niin että sekä koira että itse oltiin oikeassa paikassa suhteessa esteeseen) ja ohjasin kädellä esteen yli. Tämä pari kertaa. Hyppy tuolla on mielettömän kaunis! Tasainen liito kaukaa ja kevyesti yli (vrt. Helmi läheltä suoraan ylöspäin roiskauttamalla), vauhti ei laannu hetkeksikään vaan tulee täysi alusta loppuun. Hiukan oli Ketkun kapulatyöskentelyssä huomattavissa myös pientä vinkkiä siitä että kapula ei ollut ihan normi kiva suussa, suu oli levoton ja kapula tippui helposti. Täytyy käsitellä kapula jotenkin/kokeilla jonkun muun pulikalla, josko siinä ois oikeesti jotain vikaa. Joka tapauksessa kapulan kanssa hyppäämisestä hirveät bileet ja koira autoon palkalle.

Ketkun taistelu alkaa taas olla tuttua Ketku laatua ;) Sen lisäksi se nyt tarjoaa taistelua paremmin itse ja tulee hyppäämään patukan kanssa rintaa vasten.

Ei kommentteja: