sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Tervakoskella

Hoffien päänäyttelyssä oli jälleen loistavat tunnelmat. Ja ihan kivasti meni muutenkin.
Helmille ERI (Denise Gaudy, Sveitsi) ja samoin Rokkikselle ERI (Elisabeth Kapsch, Itävalta). Suurkiitos Pasille & Petelle avusta herrasväen kanssa.
Hertalle EH (
Sabine Kerschner, Itävalta).

Lisäksi on vielä erikseen onniteltava Tupua (Hofmarien) ehkä noin miljoonannen kerran :D Tilille napsahti mm. kasvattajaluokan 4. ja jälkeläisluokan voitto! On se Rita mahtava otus. Railalle ja Arille kuuluu myös oma osansa voitosta :)

Ja KeHon Ria (Damirazin Yön Valtiatar) uusi toissavuotisen suorituksensa voittaen koko päänäyttelyn! Hurjasti onnea Katri & Pasi!


Tokossa päästiin tekemään sitten varmaan ihan parikin ennätystä... Ensinnäkin Helmi teki oman pohjanoteerauksensa: 51p Sarjassa "koirasta näkee että se osaa muttei tänään jaksa" :(
Toiseksi kukaan tuskin on päässyt joukkuevoittoon moisella pistemäärällä :D Pytty on kuulemma tulossa (joutuu varmaan kaapin perälle nurkkaan häpeämään jottei tarvitse muistella ;)). Meillähän ei siis ollut osaa eikä arpaa joukkueen (KeHo2 "KeHosta irtautuneet") voittoon vaan kaikki kunnia ja maine kuuluu "vähän" paremmin hommasta suoriutuneille:
Hofmarien Double O'Seven/ Maarit Junttanen (182p.), Kainhov Jewelry / Niina Siljander (214 p.) ja Huvimetsän Bastian/ Niina Sorvali (250,5p. ja Vuoden TOKOmestari!) . Onnea todellisille voittajille :D
Kasvattajakisassa Hayaklause ylti pisteillään kolmanneksi. KeHon mainetta kasvatti lisäksi mm.
Zarafina's Basil/ Margareetta Nyholm 172,5 sijoittuen avoimen 2:ksi tasapistein voittaneen kanssa.

Selostus meidän osuudesta tulee myöhemmin.

Ei kommentteja: