Pieni ketunpoikanen juoksenteli mäessä, pieni ketunpoikanen...

BlondiT tuli taloon.

Hertta tuli lauantaina ja Myytti eilen, joten touhua riittää. Hertta oli vähän sitä mieltä että tokko tänne toista blondia kaivattaisiin, etenkään kun pikkulikka meinasi tulla silmille Hertan julkituotua mielipiteensä. Varsinaiset pikku bitchit. Alkujurinoiden jälkeen mahtuvat kyllä jo samoissa tiloissa olemaan, mutta enimmän aikansa ovat toistaiseksi portin eri puolilla: leikkimään kun pitäisi päästä jo Hertankin mielestä mutta se on nyt "saikulla". Erika nimittäin kävi hieromassa Helmin, Hertan ja Ketkun maanantaina ja etenkin nuorempi H saa toistaiseksi luvan ottaa tavallista rennommin.

Helmi länttäsi takapuolensa patjalle heti kun Erika sen laski käsistään. Ajatteli selvästi että tällä kertaa hän pitää varansa että pääsee käsittelyyn myös kun aina vaan Ketkua hierotaan. Sai sitten olla ensimmäinen. Rouva otti tilanteen vähän turhankin rennosti, se ei olisi millään halunnut nousta seisomaan rungon läpikopeloinnin ajaksi vaan pelkäsi joutuvansa pois. Hieronnan ajan se retkotti kuin huumattuna, silmät kiinni ja selvästi täysillä nauttien. Ei tosiaan tarvinnut komentaa olemaan rauhassa tai istua vieressä pitelemässä kiinni mutta koomasta herääminen vaati jo vähän enemmän ponnisteluja ;)
Vasen puoli on vähän tiukempi kuten viimeksikin ja kylkiluiden välissä on kuonaa. Muuten veteläs eikun hyvässä kunnossa. Hemppa nyt vaan ON rento.

Ketku on aina suunnattoman iloinen Erikan tullessa ja lähtiessä. Sillä on myös vakavia pystyssä pysymisvaikeuksia mutta se ei jaksaisi millaan maata rauhassa koko aikaa. Välillä sattuu sen mielestä liikaa ja välillä se vaan haluaisi tehdä jotain muuta. Siinä missä Helmi keskittyy hierontaan joka ainoalla solulla, Ketkun solut on pääasiassa kiinnostuneita kaikesta muusta, ettei vain mitään menisi sivu suun.
Ketkulla selkä ja takajalat tiukat, aristaa eniten suoliluun edestä, ei niinkään ristiluun alueelta. Rangasta ei löytynyt mitään aristuksia tai muita omituisuuksia.

Hertta oli ensimmäistä kertaa hierottavana ja suhtautui asiaan vähän epäluuloisesti kun ei ollut äiskäkään mukana tukemassa. Pyrittiin antamaan sille paras mahdollinen rauha joten Jussi jäi sen seuraksi kun mä poistuin lasten kanssa muihin tiloihin. Vähän levoton se oli ollut mutta antoi kuitenkin ihan suosiolla hieroa. Hyvä että hierottiin, kyllä siellä "jälkiä" auton töytäsystä oli.
Vasen puoli oli kipeämpi ja näkyi (kun näytettiin) munkin ilmään selvästi mm. siinä että vasen takajalka oli paljon jäykempi; ero oli aika hurja ennen kuin lihakset vähän lämpeni, ja siinä ettei halua istua molemmilla kankuillaan vaan siirtää painon aina oikealle puolelle. Istuu siis aina vähän vinossa ellei sitä rualla ohjaa tiukasti suoraan. Vtj. iso sarvennoinen oli selkeästi arka, samoin aristaa sen ympäristöä. Koko selkä todella tiukka. Mitään ei onneksi kuitenkaan ole varsinaisesti rikki. Hierotaan maanantaina uudestaan, samoin Ketku.

Hienoa kun piskiset vetää

Vetäminen on sellainen mitä mun hermo ei koirilta kestä. Yhtään.
Paitsi joissain pienissä poikkeuksissa. Kuten pulkan vedossa tai ylämäessä....

Tänään tehtiin lenkki niin että molemmilla koirilla oli perässään oma pulkka lapsella varustettuna. Sekä muksut että koirat tuntui tykkäävän hommasta kovasti ja kaikki käyttäytyivät moitteetta. Ellei joku tahdo pitää moitittavana Noan hiukan epäkohteliasta nukahtamista kesken pulkkareissun.

Tosi jouluinen fiilis oli siinä koko perheen voimin taivaltaessa. Mieli alkoi tehdä tietysti kunnon ahkiota ja vetovehkeitä, harmi etten tajunnut pukilta niitä pyytää vaikka sellaisten hankinnasta on ollut puhetta jo pidempään.

Mukavaa loppujoulua ja -vuotta itse kullekin :)

Sairas joululoma?

Koirien lomailu on jatkunut edelleen, tällä kertaa mun sairastelun takia. Miun massu on ollut mystisesti kipeä ja kävin sitä tohtoritädeille ja -sedillekin varuiksi näyttämässä kun ei tolpillaan enää meinannut pysyä. Tohtorit napsaisi viattoman umpparin pois ja maha on edelleen kipeä. Sekä alkuperäisestä kohdasta että leikkaushaavasta.

Yö meni valvoessa ja koska ei parempaakaan tekemistä ollut niin päätin että saikku alkaa riittää, me mennään ulos! Aamuyön valvottuina tunteina unenpöppöröisessä ja lääkepöllyisessä päässä ei voi syntyä kuin hyviä ideioita, eihän?
Koska vatta ei vielä kestä kovin vauhdikasta menoa enkä halunnut että koirat joutuvat himmailemaan mun takia vaihtoehtoina oli a) sysipimeä metsä b) umpihankinen pelto josta päätyisi sysipimeään metsään c) PULKKA! No joo, ensin ajattelin kyllä potkuria mutta sitä ei pimeässä löytynyt. Ensimmäiset vaihtoehdot tuntui hiukan... no, tylsiltä joten ei muuta kuin suunnittelemaan kuinka valjastaa koirat pulkan eteen.

Valjasviritelmä oli ihan yksinkertainen ja näppärä, mitä nyt joitain pieniä puutteita matkan varrella ilmeni. Yllätyksekseni koirat veti itse pulkkaa ihan mallikelpoisesti, minä uskonpuutteinen kun olin hiukan pelännyt tämän päätyvän samoin kuin edeltäjänsä, muinainen minisuksi-projekti. Se ei sujunut, tuota, kovin hyvin.
Ongelmia tuli siinä vaiheessa kun mä istuin kyytiin. "Mennään!" käsky aiheutti rajoja koettelevan tungoksen. Pikkupiskien pienet herneet kun ajattelivat että jee, ilmaista kyytiä! ja ne pomppasivat äiskän syliin. Siinä sitten ihmeteltiin päällekkäin jotta mikä on kun suksi ei luista?
Koirat ylös, valjakset ojennukseen ja uusi yritys, sama tulos. Lopulta sain ne liikkumaan yhtäaikaa samaan rintamasuuntaan ja sain kyyditystä huikeat muutaman metrin. Vetohommissa iskee hiuka ja pysähdys tehtiin ilmeisesti jonkinsortin pikaruokalaan, riihen nurkalle. Ruoka olisi jokaisen kuulunut pyydystää itse, mutta oli sen verran pikaa että meni työläisiltäkin sivu suun.
Mitä sitten ollutkin se mikä hangen alla kiisi. Viesti kuitenkin meni perille, motivaatio vetohommiin ei nälkäisenä ole huippuluokkaa. Pihaan palattiin koirat tyhjä pulkka perässä paukkuen ja minä lasten hyötykäyttöä suunnitellen...

Liikunnan iloa tuosta ei paljoakaan irronnut joten päätin lainata anopin potkuria. Kuinka fiksua on valjastaa kaksi tekemisen puutteessa kitunutta, viikkoja ilman hihnakosketusta elänyttä, kilpailunhaluista ja kuurokorvaista elukkaa potkurin eteen ja lähteä baanalle puolikuntoisena ilman puhelinta, any guess? Ihan fiksua. Tosin pienet, nopeasti vilahtavat mielikuvat katkenneista jaloista ja revenneistä sisuksista saivat mut vaihtamaan valjaat pantoihin ja mielihaluista huolimatta olemaan köyttämättä hihnoja kiinni itseeni tai potkuriin. Musta on selvästi tullut vanha.

Parisen tuntia oltiin liikkeellä ja selvittiin ilman suuria kommelluksia. Yksi vastaantuleva ärhentelevä uros olisi kuulemma ollut sakinhivutuksen tarpeessa mutta sen hihnan toinen pää päätti vaihtaa suuntaa ennen sitä. Toisella kertaa meinasin oikeasti mennä nurin kun pihassaan (joo, siis ihan kehtasi omassa pihassaan) juoksulangassa ollut valkkari säntäsi haukkuen kohti ja nämä pällit tietty vastaamaan haasteeseen...
Oikeesti reissu oli ihana. Pimeys vaihtui hämäräksi, koirat ravasi vierellä eikä muita liikkujia juuri näkynyt. Välillä saivat irroitella pellolla tai metsässä keskenään jottei liian tasaiseksi teputtamiseksi mennyt. Mielellään kuitenkin vaihtoivat aina resuamisen takaisin juoksuun. Etenkin kun oikea järjestys löytyi, eli Helmi sai juosta reunimmaisena pidemmällä hihnalla ja K meidän välissä jolloin rouvaa ei pikkupojan hidastelut ja penkan haisteluyritykset häirinneet. Hemp tosin saikin sitten taajaman ulkopuolella olla ilman hihnaa. Pyllyä välillä keikuttaen näytti suunnan ja määräsi tahdin, tuntui sekin nauttivan ;)

Pieni nostalgianpoikanenkin piipahti, en ole noilla reiteillä käynyt aikoihin ja pimeässä potkutellessa tuli elävästi mieleen kaksi paria punertavia hörökorvia, pelmuavat harjat ja napakat laukka-askelet. Niitä teitä ja polkuja kuljettiin hevostenkin kanssa. Voiton haudalle asti en uskaltanut lähteä vaikkei matkaa olisi montaa kilsaa enää ollutkaan. Olisi tullut liian ikävä.

Pikku possut pellossa... eikun maalla.

En yhtään ihmettele jos puoli pitäjää pelkää (mua ja) mun koiria. Ne vähätkin käytöstavat mitä niillä kotona on, tuntuvat jotenkin mystisesti katoavan maalla ollessa. Tästä aiheesta on saattanut tulla avuduttua pari kertaa aiemminkin.

Vieraat.
Kotona haukutaan vähän (no vähän on vähän suhteellinen käsite, vähemmän kuitenkin) ja istutaan sitten odottamaan (istuminenkin on vähän suhteellista, odottamisesta puhumattakaan, mutta tajuatte pointin?) että vieraat kerkiävät ängetä ahtaaseen eteiseen, ennen kuin rynnätään sekaan tuuppimaan niitä nurin. Maalla sama menee niin että huudetaan kitarisat heiluen jo ennen kuin ketään on ovella (iso talo, pitää olla varma että äiskä kuulee vaikka olisi peräliiterissä. Tai pihalla. Tai siinä vieressä). Lopulta äiskäkin verryttelee niitä kiturisoja kun luupäät ei käskystä hiljene. Sitten yritetään istua, yhtäaikaa. Lattialla käy kumma vesisänky -ilmiö; kun toisen pyllyn saa osumaan siihen niin toisen kimmahtaa saman tien ylös. Kun pyllyt on (kuvitellun) hetken (suhteellista!) siellä lattiassa ja näennäinen rauha maassa, voi sitten luvan kanssa mennä tervehtimään tulijoita. Huutamalla. Täällä maalla kun lappaa kaiken näköstä sakkia niin pitää olla tarkka ettei ne vaan luule että talossa on lepsuja vahteja. Ei ole kyllä muuten näkynyt yhtään vesilasin pyytäjää, uskonmarkkinoijaa tai mitään muutakaan kaupustelijaa. Se yksikin veteraanien asialla ollut solttupoika kääntyi jo ekoilta rappusilta, kerkesin nähdä vain poistuvan selän.
Ei me oikeesti olla niin pahoja miltä kuulostetaan.

Koirat.
Koska koko pitäjä on meidän ja vain meidän koirien hallussa, muilla ei ole tänne asiaa ilman asianmukaista passintarkastusta ja tullausta. Piste.
Mä vielä jotenkin ymmärrän että Ketku käy vähän kierroksilla ja aukoo herkästi päätänsä, niin se tekee joskus kotonakin mutta että Helmi! Ämmä kohta 6vee joka normaalisti vilkasee lähinnä kuononvarttaan pitkin tai erityisen pienille ja erityisen söpöille sanoo ystävällisesti PIIPPIIP sanoo täällä että räyh, ans ku mä näytän kuka määrää.

Käskyt.
Käskyt muuttuvat täällä jotenkin hepreaksi sillä niitä ei vaan voi ymmärtää pienet komikieliset koirat. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Toisaalta mikä minä olen niitä tuomitsemaan kun taitavat mallia ottaa ihan allekirjoittaneesta itsestään. Maalla on mukava ottaa rennosti eikä olla niin nöpön nuuka. Mitä siitä jos tukka on pystyssä ja se iänkaiken vanha pilkkihaalari jo parhaat päivänsä nähnyt? Tai siitä että mun armaat mussut (kaksi- ja nelijalkaiset) karkaavat vähän (..!) käpälästä? Ei se niin vaarallista ole, eihän?

Ketkumies

Esine"ruutu", pitkä kaistale tasaisella lumella, vierailla esineillä. Jätkällä ei ollut aikomustakaan nähdä vaivaa muun kuin juoksemisen suhteen, olisi pitänyt laittaa se autoon jo siinä kun ei ruutuun mennessä löytynyt seuraamista sitten millään... Kaikki kolme esinettä se sieltä toi mutta bongasi vainun aina mennä viipottaessaan. Plussaksi on mainittava että hajun saatuaan se ilman erillistä huutelua etsi ja toi. Mun pitäisi vielä malttaa vähentää kehumista kesken kaiken, kun se kerran osaa. Häiriöitä oli kiitettävästi: koiria, pressuja, autoja, auroja...

Tottis, Myy teki vieressä ja vieras uros jäi tuijottelemaan vähän matkan päähän. Keskittyminen ei ollut ihan perusKetkua, en tiedä kärsikö motivaatio aiemmasta kovistelusta vai edellisiltana vedetystä sikakilosta (jep, kaveri sai eilen kilon siankappaleen josta jäi jäljelle n. miehen nyrkin kokoinen kappale) joka tuotti ainakin tappavia kaasupurkauksia....
-Paikkamakuu skarppi, perusasento ei ollut ihan suora kun putosi osittain mun eteen. Paikkamakuu otettiin ekaa ja sitten uusiksi loppupäässä kun jouduin siirtämään muun liikennöinnin takia eteenmenopallon parempaan paikkaan. Pysyi vaikka poistuin parikymmentä metriä sen taakse. Ehkä etupuolella oleva Myy oli kiinnostavampi.
- Liikkeestä seiso, eka vähän haparoiva ja istui, toinen hyvä.
- Noudoissa kaikenlaista pientä säätöä. Tänään taas varasteltiin urakalla, saalistettiin, heitti suurinpiirtein kuperkeikkaa kapulan kohdalla kun osa koirasta pysähtyi, osa ei... Heittelin kapulaa myös ilman noutolupaa mikä yleensä rauhoittaa tilanteen pitkäksi aikaa, nyt ei mitään vaikutusta. Luovutus saisi edelleen olla siistimpi, lähinnä asentoon tulo ja kapulan pito (pitäs vissiin vahvistaa niskalihaksia kun kapula alkaa aina vetämään toiselle puolelle). Nyt oli poikkeuksellisesti kilon kapula. Jonka hajoitimme heittämällä jäähän...
- Eteenmenossa sitä hämäsi jokin, meinasi ensin lähteä oikealle, sitten vasemmalle. Kun lopulta lähti eteen niin meni varmasti ja kovaa.
- Seuraamiset oli kautta linjan aivan sieltä ja syvältä, kontakti ala-arvoinen.

Lopuksi otettiin vielä yksi ilmaisu kiintorullalla. Ketkullahan ei ole aikoihin ollut kiintoa kaulassa joten sitäkin tyytyväisempi olen, meni nimittäin nappiin! Löysi hyvin, haistoi itseasiassa jo lähetettäessä ja muutin lähetyssuuntaakin enemmän maalimiehen suuntaan kun koira oli niin varma itsestään. Oli nuuhkaissut äijän naamaa, napannut rullan ja palasi takaisin. Myös näyttö oli erinomainen :) Täytyy vähän sumplia tuota rullaa kun aukeaa liian helposti. Rulla oli toisesta päästä auki kun palasi, en tiedä missä vaiheessa oli lauennut, mennessä, suuhun ottaessa vai tullessa. Pääasia että jätkä oli HIANO!

Pääsivät vielä purkamaan energiaa leikkimällä ja Ketku ehti koheltaa urakalla. Ensin se juoksi pahki vahvaan ketjuun jotta jytke kuului. Muutaman tovin päästä se kiljui täyttä kurkkua pusikossa ja kun pääsin paikalle niin roikotti oikeaa etusta ilmassa. Upeasti tyyppi malttoi odottaa rauhassa että päästiin paikalle vaikka sattui ja muut koirat juoksi kattomaan että mitä se kiljuu. Luvan saatuaan könköili sitten kuitenkin itse tielle eikä jalasta/kyljestä löytynyt mitään vikaa. Hetken verran ontui mutta ennenkuin ehdin autoon saada niin se päästeli jo samaa vauhtia kuin ennenkin. Arvoitukseksi taisi jäädä että mikä oli ongelman nimi, tuolla ei kuitenkaan ole tapana pienistä huudella. Vesottuja pajuntynkiä siellä pusikossa näkyi, olisiko sitten sellainen tökännyt..?

Hoffin ja aussien ero osa 73

Viikonloppuna tuli huomattua jälleen yksi uusi eroavaisuus noiden välillä.

Siinä missä hoffi ryntää 200 lasissa pihamaalle tunkeutujan nenän eteen käyttäen sekä ääntä että kroppaa kertoakseen tulijalle että tässä on muuten sitten stoppi, aussie tarkisti ensin lauman ja juoksi sitten haukkumaan ja liikkumaan kaarta muutaman metrin päässä tunkeilijasta.

Tilanne oli siis se että lapset leikki talon nurkalla, mä tulin navetasta ja vieras pihatietä pitkin niin että meidän välille muodostui aika tasasivuinen kolmio. Ketku ampaisi mun jaloista lasten luo, kiersi ne ympäri, vierasta lasta sen teki selvästi mieli painostaa lähemmäs Eaa (=kasaa tiiviimmäksi?, Eaa ei tainnut uskaltaa komentaa...), ikäänkuin yritti kropalla tuupata, muttei kuitenkaan uskaltanut ja painui sitten komentamaan tulijaa. Helmi oli sisällä joten oli tosi mielenkiintoista nähdä miten K reagoi ilman alfanarttua. Vielä mielenkiintoisempaa olisi ollut jos vieras olisi ihan oikeasti a) ollut vieras ja b) jatkanut liikkumista koiran huudosta piittaamatta... ;)

Tilannekatsaus tottikseen

Mitä parin viime viikon treenit kertoo tän hetkisestä tottistasosta (^Helmin mielipidettä ei oteta huomioon) ? Pientä yhteenvetoa. Kuvat syksyn Kultapapu-leiriltä by Lotta Urtamo.

Ämppä:
- Seuraaminen -> Napakkaa, paikka on hyvä nyt myös sivusuunnassa; ei väljyyttä mihinkään suuntaan. Pomppimista on aina välillä mutta ei tasajalkakoikkaloikkaa vaan pientä parin askelen keulimista (inhoan silti...). Ensimmäinen käännös vasempaan/täyskäännös on pahin ja tuottaa aina hiukan pompahtelua mutta nyt peruutus- ja pyllynkäyttötreenien jälkeen tilanne on parempia, myös eka käännös on nopeampi ja täsmällisemp eikä tuota väljyyttä.
- Jäävät -> istu ja maahan täsmälliset ja terävät, seisominen sen sijaan tuntuu välillä jostain syystä tuottavan vaikeuksia ja istuu mielellään. En tiedä onko juoksu tuonut lisää painoa peräpäähän vai onko ehkäkentiesmahdollisesti jäänyt vähän vähälle treenaukselle..?
- Luoksetulo -> Nopeahko (voisi vielä inan petrata), tiivis ja kutakuinkin suora eteentulo. Ei ota enää takapomppua eikä tule vinoon. Eli sama kuin ennen ongelmia. Jes!
- Eteenmeno -> Varmuus alkaa taas palailla ja etenee hyvin matkasta riippumatta. Varmuus näkyy tempossa, kyllähän H eteni kisojen jälkeenkin hyvin mutta ei täysillä. Maahanmenot ok.
- Paikkamakuu -> sama vanha; kaiken muun se kestää paitsi Ketkun treenauksen ;)
- Nouto on ollut tyystin tauolla, samoin tovin aikaa myös hypyt. Hypyissä tarvitsee rutkasti varmuutta, tekniikka ok. Katsotaan onko noudossa tapahtunut sama "ilmiö" kuin luoksetulossa ;)


Paimenpoika:
- Seuraaminen -> perusasennot hyvät ja nopeat, samoin peruutukset, käännökset ja hidastukset. Juoksuun lähdösä tulee helposti pieni ylimääräinen loikahdus. Pidemmällä suoralla puutuu helposti, paikka pysyy melko hyvin mutta keskittyminen ja kontakti herpaantuu.
- Jäävät -> istu/maahan nopeat, seisomisessa pientä epävarmuutta.
- Luoksetulo -> ok, lähtö voisi olla voimakkaampi.
- Paikkamakuu -> ok, menee alas nopeasti ja pysyy hyvin. Ilmeestä näkee että kiinnostavampaa tekemistä löytyisi vaikka kuinka paljon...
- Eteenmeno -> räjähtävä ja varma. teenlähettämiset, oli se sitten eteen, ruutuun tmv kuuluu Ketkun suosikkeihin, kerrankin lupa juosta emännästä poispäin ja KOVAA! =D Maahanmenoa on alettu rakentaa vasta nyt ja pienen pojan on kovin vaikea ymmärtää että miten muka voi mennä maahan jos ei ole vähintään kehden metrin säteellä. Vähintään.
- Nouto -> ihan jees, innokkas eteneminen ja kohtuullinen luovutus. Pitämistä vielä pitää treenailla, alkaa kiihdyksissään helposti pyörittelemään kapulaa jos on sitä mieltä että mamma, ota nyt jo se!

Tokoiluun ei ole jaksettu panostaa viime aikoina oikeastaan lainkaan, mutta Tiia K. oli onneksi vähän verestellyt ketkun muistia ja kuulemma mm. ruutu oli sujunut mainiosti :D Sitä on kumminkin treenattu verrattain vähän eikä piiitkään aikaan lainkaan.

life is a bitch... vaimitensemeni?

Lenkin ohessa pieni tottistauko Helmin kanssa. Se on tehnyt noita juoksuja jo ikuisuuden ja mitä enemmän niin sitä nartumpi siitä tulee. Piuhat pitenee ja asenne kasvaa. "Älä ämmä huutele siellä kun mulla on haistelu kesken, tuun kun kerkeen. Jos jaksan"... Angstiasenne ottaa päähän mutta on toisaalta hyvä kun sen saa lopulta kanavoitua oikein, esim tottikseen ;) Ihan kivan näköstä, vaatii vaan hiukan tavallista enemmän pohjatyötä ennen kuin se alkaa näyttää muuta kuin karmeudelta.

Seuraamisessa itsessään ei ollut muuta vikaa muuta kuin pieni skarppiuden puute, oli vaikeuksia ottaa tilannetta vakavasti kun sitä kadulla rupesin vaatimaan. Täyskäännökset olivat suoraan tottistelijan manalasta. Pomppua metri ylös ja toinen sivulle ja varuiksi vielä monta kertaa. Käännöksestä ei meinannut tulla oikeasti yhtään mitään joten oli pakko silputa vähän ja muistuttaa että siellä on se takapuoli jota voi myös kääntää.
Otin peruutuksia (häh, mitä nää teet!?), tuskanhiki meinasi pukata pintaan kun tulos oli lähinnä poikitusta. Koiran otsassa vilkkui taas 'ravista ennen käyttöä' -valo. Ilmeisesti ON-katkaisija löytyy takaraivon karvatupsusta, sillä sen kun ottaa sormien väliin yhtään edes nyppimättä niin moottori alkaa käynnistyä. Saatiin me yksi kohtuullinen peruutuskin ja sitten otettiin reippaasti vasemmalle kääntymisiä paikallaan, johan alkoi toimia. Ohikulkijoiden mielestä paikallaanpyöriminen oli varmasti hurjan älykkään näköistä mutta mä olin tyytyväinen. Lopulta käännökset toimi kokonaisuudessaan myös liikkeessä kunhan mä merkkaan ajoissa ja hidastan tarpeeksi. Nopea käännös aiheuttaa sen että koira hypähtää taakse sen sijaan että se siirtyisi ja siinä kärsii sekä paikka että kontakti tovin aikaa vielä käännöksen jälkeen.

Matkan varrella olleella pikkukentällä otin vielä pari käännöstä, aihe meni sen verran tehokkaasti perille että nyt se sitten tarjosi kääntymistä pienestäkin vilkaisusta vasemmalle. Pari kontaktihakuista suoraa seuruutuspätkää ja sitten liikkeestä seisominen joka meni ihan hyvin, ei ruvettu sitä sitten rukkaamaan kun se oli ok.
Normaalisti maahanmeno ei kaatosateessakaan ole ongelma mutta näin juoksun alla se on märällä yök. istua voi mutta maahanmeno ja pissiminen kuuluvat sarjaan Ä-L-L-Ö-T-T-Ä-VÄÄ.

Luoksetulossa oli reippaasti vauhtia eikä lähelletulossa ollut ongelmaa. Tai ei ainakaan siinä mielessä että olisi jäänyt liian kauas... Hiukan vinoon tuppasi takapuoli menemään joten hiottiin asentoa sitten vielä hiukan erikseen n. metrin matkalta. Lopuksi vielä yksi kiva "oikea" luoksetulo.

Kuukauden kuulumiset

Herran jestas, ompas siitä kauan (taas) kun on viimeksi ehtinyt kirjottaa mitään. Ei sillä että mitään olisi tapahtunutkaan.
Ketkun hieronnoissa tuli aikataulujen ja mun sairastelun takia katkos joten se on vielä kesken, nyt tauon jälkeen näyttää että jäykistelisi taas takapäätään hiukan.
Mä selvisin stressin vahvistaman flunssan kourista hengissä mutta nyt meitä kaikkia vaivaa masennus. Jotain pikkutotistelua kummempaa ei olla tehty viikkohin eikä koirat ole saaneet tarpeeksi omaa aikaa, mikä selvästi näkyy: Ketku käyttäytyy kuin löyhäpäinen, pomppii ja mellastaa ja Helmiä taas ei kiinnosta mikään, varsinkaan kuunteleminen vaan se on sitä mieltä että pidä tunkkis jos sua ei kiinnosta, hän tekee mitä tykkää. (No joo, se kärsii myös PMS-oireista ;)) Minä kiukkuan ja äksyilen väsymystä, stressiä, kipua ja treenin puutetta. Nyt onneksi särky on jo hellittänyt senverran että taas saa nukuttua joten jospa pikkuhiljaa voimat riittäisi johonkin muuhun kuin seuraavaan päivään selviytymiseen.

Tänään ois ollut peko-treenit ja olin niihin menossakin kunnes jussin tultua kotiin seittemän jälkeen tajusin että me oltiin molemmat unohdettu ne. En löytänyt mistään tarpeeksi painavaa ja rumaa saapasta millä olisin potkinut itseäni päähän... Kävin sitten edes leikkimässä piskien kanssa tuolla kaatosateessa. Myytti on ollut taas hoidossa enkä ole saanut edes uusia kuvia siitä aikaiseksi. Paitsi pari sisätilaräpsyä:

"Miks mä en saanu vaikka toikin tyttö sai..."


"Ein profilen..."

Lauantaina oltiin sentään Bywater-miitissä pyörähtämässä. Harmitti kun ei ehditty enempää, tottakai tultiinkin vasta pimeällä että hakuilut ja muut kivat oli jo ohi. Ärrinmurrin. No Ketkulla oli hauskaa kun koko aussiegang pääsi pihalle vemmeltämään. Myytti sai shokkihoitoa, se kun mielellään Ketkua pyörittelee mennen tullen ja palatessa niin nyt luikahti pupu pöksyyn ja häntä koipien väliin kun avattiin ovi ja päästettiin paimentimet valloilleen. "Niitä on MONTA!" ja sitten piti livahtaa varuiksi piharakennuksen taa kurkkimaan. Äiskälekin oli viety varmuuden vuoksi autoon ettei se päässyt lastaan puolustamaan. Häijyä. Kyllä se siitä hiljalleen tokeni ja usklasi jopa lauman seassa vähän liikkua kun ensin sieltä nurkalta hiippaili kuin keltainen kummitus mun jalkoihin. Ketkupöö oli selvästi onnellinen päästessään samanhenkisten sekaan ja etenkin kun siellä oli NIIN paljon ihania tyttöjä ja hauskoja junioreita...

Elämä on joskus ihan mukavaakin

Erika pääsi hieromaan Ketkun jo perjantaina. "Tuomio" oli että rinta& pitkät selkälihakset hiukan jumissa, oikea puoli ihan "kinkkuverkolla" ja lanne todella arka. Parin päivän totaalivapaa ja viikkoon ei kunnon treeniä.
Tiistaina katsotaan uudelleen.

Ketku on jo nyt niin paljon paremmassa kunnossa ettei tosikaan! Se liikkuu paljon vapautuneemmin, haastaa koko ajan kaikkia leikkiin, pystyy taistelemaan (meinasi kiskasta mut nurin lypsykumia kiskoessaan) ja on pitkälti oma itsensä. Helmi osui sitä ulkona suoraan lantioon ja se teki selvästi vähän kipeää. Juoksemisesta se nauttii taas ihan kympillä joten juosta saavat ulkona mutta painiksi en anna toistaiseksi pistää vaan sitten kutsun jomman kumman koiran viereen kulkemaan ja tämä järjestely näyttää Ketkulle sopivan loistavasti.

Helmin kanssa otettiin aamulla vähän kaukoja ja kaukoja. Huutelin sitä silloin tällöin maahan sen pinkoessa kauempana ja pari maahan-istu- sarjaakin tuli otettua vaihtelevalla määrällä. Osa hyviä, osa ei ihan niin...

Me ollaan koko porukalla maalla lomailemassa ja on ihana lähteä kävelemään silloin kun siltä tuntuu pitkin takaoven edustalta alkavaa puitua peltoa ja katsoa kun koirat juokseen sen minkä pääsevät. Ei ole kiire eikä tarvitse koko ajan tuijottaa kelloa, voi vain tassutella omaan tahtiin, miettiä omiaan tai päivittää kuulumisia puhelimessa ilman että kukaan vaatii mitään.

Syksy on muutenkin se mun vuodenaika jolloin tunnen oloni kotoisaksi. Vaihtelu kirpeän kuulaan auringonpaisteen ja raivoavien syysmyrskyjen välillä vastaa varmaan hyvin mun päänsisältöä ;)

Lasten suusta pääsee välillä pieniä totuuksia kuten "pienet elämänmuutokset ovat täysin isoja jos ne kasvavat isoiksi..." Sopii taas niin tähän nykypäivään että ;)

Tokoilua ja kipuilua :(

Aholaidassa vaihteeksi ihan tokoiluhengessä.

Helmillä seuraamista, maahanmenoa ja avon hyppy. Seuraaminen ei pysy ihan priimana koko ajan, sivuttain etääntyminen on lähinnä se "ongelma", joskin se on selvästi vähentynyt ja koira palaa välillä jo ennen kuin ehtii huomauttaa.
Maahanmenossa jäi ensimmäisellä kerralla liina mun jalkoihin kiinni ja koira nousi siitä nykäisystä seisomaan. Sen jälkeen oli pari epävarmaa maahanmenoa ennen kunnollista.
Hypyssä istuminen jälleen hidas ja alkuun takaisin sivulle tulossa ongelmia; istua tapitti vain siellä toisella puolella. Parin toiston jälkeen saatiin istuminenkin inhimillisemäksi ja sivuleltulokin onnistui yhdellä käskyllä. Menohypyt hyviä ja kun lähetys oli nyt aika kaukaa, suoritus oli hiukan sulavampi kuin sen tyypillinen nelijalkapomppu.

Ketku: paikkamakuu, hyppy ja luoksetulo sivulle.
Paikkamakuussa hyvin skarppi, tarkkaili ympäristöään mutta ei ollut erityisen huolestunut. Toista etujalkaa siirsi kerran, en käynyt korjaamassa kun oli rauhallinen. Sieltä täältä kuului välillä pientä rykimistä (flunssaa varmaan liikkeellä vaimitenseoli... ;) ) eli pientä äänihäiriötä saatiin samalla, ei tuntunut missään. Minuutteja yhteensä monta.
Hyppy ja seisominen ok. Jää seisomaan niin että näkee mut esteen sivusta mutta pysyy hyvin paikallaan. Ensimäisessä mokasin palkan kun patukka jäikin mun käpälään kiinni eikä lentänytkään esteen taa joten koira sitä tavoitellessaan ponnasi esteestä ja kaatoi sen mutta ei ollut moksiskaan. Toinen yritys parempi myös palkkauksen suhteen.
Luoksetulossa vaati kaksi "heel"-käskyä ennen kuin lähti liikkeelle, sitten lähti melko varovasti ennen kuin kiihdytti vauhtia. Sivulletulo itsessään kelvollinen, vapautin auton luo palkalle heti kun pylly hipoi maata.

Ketkun selkä on ilmeisesti taas kipeä. Ainakin samat merkit on kuin keväällä: ensin seuraamisen kontakti heikkenee -> suoritusinto laantuu (on innoissaan siitä että treenataan mutta liikkeet kuitenkin vaisut) -> patukka virittää hyvin mutta koira ei taistele enää kunnolla. Jos selkä on samassa jamassa kuin viimeksi kun se alkoi oireilla niin se tietää sitä että pm-tokoon ei ole puolentoista viikon päästä asiaa.
En tiedä onko jumiutunut taas pikkuhiljaa pidemmän aikaa ja/vai onko satuttanut sitä nyt kun on monen hoffin kanssa remunnut, Panun kanssa leikkivät välillä aika rajusti ja hoffit tapaavat lyöttäytyä yhdessä sitä vastaan. Joka tapauksessa nyt muutamana päivänä on ollut sisälläkin valju silloin kun Panu on paikalla ja mieluiten maannut joko takaovella tai sitten sylissä silloin kun ei ole muita koiria lähellä. En tiedä vältteleekö se Panua kivun takia vai siksi että se yrittää väistää mun komentamista. Panu-poju kun ei paljoa kumartele ja kielto tarkottaa sille suunnilleen samaa kuin "yritä kovemmin!" joten asioista on muutamaan otteeseen sen kanssa keskusteltu. Toki syynä voi olla molemmat.
Ainakin on nyt nauttinut kun on saanut olla rauhassa vain mun kanssa. Eilen metsässä mieluumin kuljeskeli omiaan kuin leikki toisten kanssa. Sai sitten kotiinpäin kulkea rauhassa irrallaan kun pistin hoffit kiinni ja osasi sitten kyllä nauttia erikoisasemastaan x) Tänään pääsivät kaikki "henkilökohtaiselle" lenkille ja oli hauska huomata miten ne nautti siitä että saivat olla ihan vaan mun kanssa vaikka käytiin pääasiassa remmilenkillä.

Remmi-tokoa

Nyt onnistuin Helmin kanssa ihan vain leikkimään! No joo, otin mä sinne muutaman askeleen seuraamista ja yhden liikkeestä istumisen (joka onnistui mainiosti) mutta muuten heiteltiin ja revittiin "lättyä".

Ketkun kanssa tarkennettiin sitä seuraamisen paikkaa. Ilmeisesti jotain pientä sain kylvettyä koska koira ei enää röhnöttänyt mun jalan edessä ja pienikin vihje multa sai sitä korjaamaan itseään taaemmaksi. Paikan korjaaminen ei varmasti vaatisi enää paljoakaan muuta kuin oikean palkkaussuunnan. Miten se voi olla niin vaikeata?
Liikkeestä maahan ja seisominen on hitaita, koiran on taas hirveän vaikea jäädä siitä mun jalanvierestä. Se lähtee helposti mukaan myös kun sen jättää esimerkiksi istumaan ja poistuu itse eteenpäin. nämä on kuitenkin olleet hyvät ja nopeat, ärsyttävää.
Tauon jälkeen vielä vähän seuraamista ja luoksetulo sivulle. Sivulle kiepsahdus voisi olla tarkempi ja tulo nopeampi. kahdesta ensimmäisestä palkkasin sivulle oikeaan asentoon, kolmannesta lensi frisbee ennen kuin koria ehti kääntyä.
Ketkun kohdalla olin tyytyväinen siihen että sitä pystyy palkkaamaan lelulla vaikka kentällä oli muita koiria, sekä uroksia että narttuja. Kunniakierrokset se teki mutta se käyttää siihen sen verran tilaa mitä on käytettävissä ja antaa muiden olla.

Palauttavat "pikkutreenit", my ass.

Tarkoitus oli käydä Hempan kanssa leikkimässä kentällä kun sinne menin muutenkin. Tulos: Puolen tunnin tehotreeni... Kyllä, häpeän.

Seuraaminen sitä samaa, kontakti hyvä, tiiviys puuttuu. Noudot aloitettiin ihan lähelläpitämisellä ja silittelin siihen. Itse noudossa pientä säätöä useamman käskyn muodossa mutta toi oikein ja pääsin rauhoittelemaan siihen. Tämä otettiin pari kertaa jotta sain koiran vähän rentoutumaan, juostiin ja leikittiin.
Hyppynoudossa oli jo enemmän potkua. Kahdella ensimmäisellää kiersi takaisin ja otin liikkeen uusiksi sen kummemmitta mutinoitta. Kolmas kerta oli hieno mennen, tullen ja palatessa. Bileet oli pystyssä heti kun koira palasi esteen yli enkä vaatinut siltä kunnon luovutusta. Tässä vaiheessa olisi kuulunut juosta autolle. Mutta enhän minä nyt niin fiksu ja huomaavainen ole...
Piti vielä väkisin ottaa liikkeestä istuminen jota yllätyksekseni jouduttiin säätämään aika paljon koska koira joko meni maahan tai seisoi. Otettiin sitten ihan rauhassa ja melkein pysähdyin itsekin käskyä antaessa jotta varmasti istui.
Viimeisenä eteenmeno. Sori Hemppa, mamma möhli. Ensimmäinen oli yhtä kaaosta joten oli pakko ottaa uusiksi.

Ketkun kanssa puuhailtiin vähän kaikkea pientä. Mm. hyppynouto. Seuraamisessa edistää taas voimakkaasti. Mun on hirveän vaikea palkata sitä oikeaan suuntaan, täytyy kuivaharjoitella. Eteenmenon sotkin tälläkin kertaa: luulin että K näki pallon mutta ei ilmeisesti nähnytkään tai ainakaan ei nähnyt enää lähellä ollessaan joten päätyi etsimään sitä joten uusiksi. Uusinta sentään oli hyvä ;)

Rotumestis Kangasniemellä

Työskentely ei vakuuttanut ketään mutta tavoitteet täyttyi eli uskaltauduttiin paikalle ja selvittiin hengissä. Kivaakin oli x)

Esineruudussa ohjaajan käytös tiputti arvosanan 28. Helmi eteni hienosti pistona oikeasta etukulmasta josta sen lähetin. Kävi ruudun ulkopuolella tavallista pidemmän poikkeaman ja mietin jo että ohjaanko sen takaisin ruutuun. Onneksi annoin kuitenkin työskennellä omassa rauhassa sillä hetken päästä se palasi esineen kanssa. Tarkkailin koiraa koko ajan mutta siitä huolimatta en nähnyt että se olisi esineen ottanut joten kun älysin sen multa lipsahti tahaton "taitava" ja koira hämmästyi niin että tiputti esineen. Onneksi ehti rajalle asti ennen kuin puusilmänä tajusin esineen. Jatkossa ehkä sitä jesseteippiä taas suun eteen...

Tottis alkoi kohtuullisesti. Seuraamisessa multa meinasi pettää polvet ensimmäisen laukauksen kohdalla ja koira hyppäsi metrin verran sivuun. Toisen laukauksen kohdalla hiukan käänsi päätään. Seuraaminen ja käännökset olisi saaneet olla tiiviimpiä.
Liikkeestä istumisesta alkoi sitten meidän alamäki. Tähän asti oli ilmeisesti menty hengittämättä sillä nyt oli pakko vetää kunnolla henkeä jotta sai käskyn ulos ja koirahan reagoi jo siihen henkäisyyn mennen maahan. Mun keskittyminen alkoi rakoilla ja molempien epävarmuus kasvoi huminalla.
Maahanmenossa ennakoi, luoksetulosta en muista juurikaan muuta kuin että tuli eteen.
Noudoissa olis sitten jo todella epävarma ja paineessa. Kapulaan tarttuessaan kaatui kun jalat jatkoi nurtsilla matkaa. Palautus oli kamala: koira mälttäsi kapulaa, jäi kauas eikä istunut. Hyppynoudoissa ei sitten hypännyt yhtään mitään ja kapulan luovutus oli samaa tasoa, oltiin molemmat jo ihan paniikissa.
Eteenmenossa ei varmuus riittänyt ja koira kaartoi parin metrin etenemisen jälkeen oikealle johon jäi seisomaan mua päin ja ihmettelemään. Maahanmeno oli hidas.

Viestissä oli vähän kaikennäköistä sekaannusta jo ennen B-pisteelle pääsyä ja koira oli pihalla kuin lumiukko. "Seuraa" käsky tuli jännittäneeltä ohjaajalta kuulemma liiankin napakasti mikä ei sekään ollut hyväksi. Kaikkien tuloksena se että H ensikäskyllä kiepsahti tuomarin eteen neuvoa kysymään ja toisella eteni n. 100 metriä kunnes palasi takaisin.

Raunioitumista

Tikiksellä ihmettelemässä rauniorataa. Pimeä pukkasi päälle ja Ketkun suoritusvuoron ollessa ei näkyvyyttä voinut juuri enää kehua mutta saatiinpa tosiaan erilaiset treenit: vieras kenttä, vieraita ihmisiä ja pimeää ja siitä huolimatta koira toimi. Mitenkään parastaan se ei varsinaisesti esittänyt mutta kaikki maalimiehet nousi ja ilmaisutkaan eivät kai tökkineet.

Aloitettiin ilmottautumisella ja etsintäsuunnitelmalla.
Lähetin koiran etenemään alueen vasenta reunaa, johon se lähtikin. Ensimetreillä oli havaittavissa pientä epävarmuutta mutta pääsi sitten vauhtiin. Jopa siinä määrin että kävi pyörähtämässä laajahkon lenkin myös oikealla. Vasemmalta nosti ensimmäisen maalimiehen vaakatasossa olevasta putkesta (tai "rumpusta"). Olisi mieluusti lähtenyt rullan tuotuaan jo seuraavalle mutta toisella kehoituksella lähti näytölle. Täytyy alkaa palkata tuonnista vain satunnaisesti.
Lähetin koiraa hassusti vasemmalle tavallaan kohti jo löydettyä piiloa. Halusin sen siis vielä varmistavan vasemmalle jääneen alueen. Miksi en sitten lähettänyt sitä suoraan sinne minne halusin -ei voi ymmärtää. Onneksi koira on emäntää fiksumpi ja teki tämän tarkastuksen lopulta vaikka ohjaajan käsi näytti eri suuntaan.
Sitten lähetys etuoikeaan ja koira lähti hyvin annettuun suuntaan. Merkkasi maalimiehen hyvin mutta tarkempi paikantaminen pystyssä olevan metalliputken sisään otti aikansa. Ilmaisi ja meni näytölle hyvin vaikka rämisevään putkeen suhtautuikin hiukan varauksella.
Kolmas maalimies oli vähän suuremman nihkeyden takana. Ketz pysähtyi pitkäksi aikaa ihmettelemään maalimiestä muutaman metrin päästä ja kun ihmettelin valopannan pitkään paikallaanpysymistä niin kärsimättömänä aloin kysellä että no löysitkös jotain, jolloin koira palasi takaisin mun luo. Lähti siitä sitten uudelleen ja ilmaisi molarin.
Liikkuminen oli tavallista varovaisempaa (kumma kyllä, niin oli muuten emännälläkin) ja ilmaisut olisi saaneet olla nopeampia muuten ihan ok.

hehkutusta ja kiroilua

Helmin kanssa kävin ottamassa viime hetken hyppynoudot. Hienosti meni, ensimmäisellä vinoesteellä ei tosin löytänyt kapulaa, pyöri hetken ja kiipesi sitten takaisin. Toisella kerralla sujui mainiosti.
Hyppyesteellä myös kaksi ok suoritusta, lukuunottamatta sitä että takaisin tullessa koskee esteeseen, mutta siihen nyt on turha puuttua tässä vaiheessa. Täytyy muistaa kisoissa heittää kapula pidemmälle, jos siitä olisi apua.

Lisäksi otin luoksetuloja ja seuraamista Valintatalon pihassa. Perusasennot oli hienoja ja skarppeja. Luoksetulon loppuasento tuntuu olevan paljon mun kropasta kiinni mutta en tiedä mitä hienonhienoja merkkejä mä sille annan jotta se ymmärtää väärin.
Huutelin siinä lomassa paikalle tulleille treenikavereille joten H päätti Ketkun haukun innoittamana lähteä tarkistamaan tulijat ja melkein jäi pyörän alle, onneksi sekä pyöräilijä että koira selvisivät naarmuitta. H sai mun taholta korotetulla äänensävyllä tullutta palautetta ja se perhana meni heti Jennin viereen, josko sieltä irtoaisi sympatiaa. Seurauksena se että pihalla tehtiin sitten henkilönkiertoa tovin aikaa. Viime viikonloppu oli onneksi tuoreessa muistissa ja Ämpälle välähti äkkiä että mitäs tässä pitikään tehdä.
Tikiksellä otettiin sitten vielä vieraiden ihmisten kanssa ryhmää ja parin ärähdyksen jälkeen meno alkoi taas olla kohdallaan.

Mua ei yleensä jää vaivaamaan mikään treeneissä sanottu tai tapahtunut pitkään jälkeenpäin mutta nyt täytyy sanoa että tuo henkilöryhmän taannoinen (pari viikkoa?) moka raivostuttaa edelleen. Lähinnä siksi että sillä oli näin massiiviset seuraukset ja näin pahaan saumaan. Mun treenaustyylistä saa aivan vapaasti olla ihan mitä mieltä haluaa ja mielelläni keskustelen asiasta ja perustelen tapani ja/tai jopa saatan muuttaa mielipidettäni mutta ÄLKÄÄ KOSKAAN jääkö väittämään vastaan SILLOIN KUN KOIRA SUORITTAA, vaan antakaa se suoritusrauha sekä ohjaajalle että koiralle. Huomauttaa saa jos huomaa ohjaajan mokaavan mutta jos ohjaaja on eri mieltä niin oletusarvo on aina se että ohjaaja tuntee koiransa sivullisia paremmin ja hänellä on syynsä toimia kuten toimii. Silloin asiasta voidaan keskustella kun koira on autossa omassa rauhassaan eikä keskellä tilannetta.

Kyllä -Helmi paineistui tuossa tilanteessa mutta niin sen oli TARKOITUSkin. Tilanteesta olisi selvitty hyvinkin nopeasti sillä yhdellä oikaisulla mikäli osa henkilöryhmässä olleista ei olisi alkanut voivottelemaan ja vänkäämään ohjaajan kanssa täten luoden koiralle ristiriitaa ja palkiten sitä irtaantumisesta ohjaajasta ja siirtymisestä muiden viereen.
Sen lisäksi ko. koirassa on showtähden ainesta, se ei suinkaan ollut niin pihalla tilanteesta kuin antoi vieraiden ymmärtää. Se että sille on steppailtu ja sitä on omilla askelluksilla houkuteltu mukaan on yksi pääsyistä seuraamisen ja ennenkaikkea sivulletulon viime aikaiseen heikkouteen. Tästä syystä en sitä olisi halunnut tehdä mutta tilanteen katkaisemiseksi minun oli pakko astua ryhmästä ulkopuolelle jolloin koira otti oikean paikkansa. Ei kuitenkaan pääasiallisesti siksi että se ei olisi tullut ilman mun liikkumista vaan siksi että henkilöryhmän valitusvirsi katkesi. Se ei saanut enää sieltä tukea joten se katsoi parhaaksi mukautua mun vaatimuksiin (minkä se olisi tehnyt myös vaaditussa kohdassa jos äänessä olleet ihmiset olisivat vaivautuneet kuuntelemaan ohjaajaa). Näin ollen jouduin myös palkkaamaan koiran hlöryhmän ulkopuolella sen sijaan että olisin halunnut kannustaa sen oikeaa käytöstä nimenomaan ryhmän keskellä.
Että Kiitos. Tai jotain sinnepäin.

En tiedä tuleeko tämä ikinä asianosaisten silmiin mutta ehkä tämä auttaa paitsi minua tilanteen purkamisessa niin muistuttaa myös muita asianmukaisesta kenttäkäytöksestä. Jos tämä nyt jäi jotain vaivaamaan niin muhun saa olla yhteydessä ja voin asiaa puida vaikka kentällä kasvokkain. Toivottavasti joskus pääsen ottamaan asiallisemman revanssin samojen henkilöiden kanssa.

Pimeätreenit

En ole ihan vielä päässyt syysaikaan. Iltapimeys tuli eilenkin melkein yllättäen... Sen seurauksena koirat saivat pimeäharjoittelua. Ei se mitään kunhan valoa riittää niin että ohjaajat näkee tehdä pohjatyöt ;)
Könytessä vettä litisevissä kumppareissa, polvia myöten märkänä ylös alas petollisen sammalen peittämiä kivirinteitä Panun perässä, kävi kyllä mielessä että onkohan tämä kauhean fiksua tai edes turvallista. Voittajina -jopa ehjinä sellaisina- kuitenkin selviydyttiin. Panukin suoritui mm. polunylityksestä muina miehinä vaikka jälki varsin haastava olikin ja välillä joutui pohtimaan että mitäs hittoa nyt?

Helmillä otin luoksetulon loppuasentoja ennen esineruutua. Hiukan tiukempia olisi voineet olla mutta siihen ei puututa tässä vaiheessa. Pyllyn tekee edelleen mieli mennä sivulle vaikka etupää muistaakin tulla eteen. Parannusta on kuitenkin huomattavissa, heitto on enää kymmenkunta senttiä, vaikeus on muistaa pysyä itse eleettömänä.

Esineruudussa oli 6 esineen pino lähellä vasenta takakulmaa. Sen verran oli jo pimeää ettei tarkalleen koiran touhuja nähnyt enää puolenvälin jälkeen mutta ainakin alkuun työskenteli hyvin. Esineet tuli vaihtelevalla motivaatiolla, osa hirveällä innolla, osa ylimääräisten ohjelmanumeroiden jälkeen. Koira pisti välillä piehtaroimaan etc. Asia meni kuitenkin muutaman tarkennuksen (karjuva omistaja ryntäsi ruutuun) jälkeen perille ja viimeiset esineet tuli taas reippaasti.
Siinä mokasin että siitä ainoasta vierasesineesta palkkasin liian maltillisesti. Tilannetta hiukan korjattiin sillä että siinä vaiheessa kun koira haki viidettä esinetta takalinjalta vieras lelu heitettiin oikeaan etukulmaan ja siitä aivan hillittömät juhlat.
Siwan hyllystä bongatut kevyesti paistetut kananfilesuikaleet olivat hintansa arvoinen investointi vaikka niille ensin vähän nikottelin.

Ketkulla oli tarkoituksena vahvistaa esineilmaisua. Jälki oli ehkä noin 60m ja sille oli jätetty 5 purkkia joissa lihaa. Ensimmäisen purkin erotin jo töpön viuhumisesta ja pääsin heti kiittämään. Ketku otti purkit suuhunsa mutta pyysin sen jokaisella silti maahan. Maahan nyt siksi että jos se olisi sille "pienempi" keskeytys kuin se esineen tuonti mulle eikä sen mielestä häiritsi sitä sen Maailman Tärkeintä Jäljestystä niin paljon.
Toinen purkki ei aiheuttanut ainakaan mitään sellaista reaktiota jonka minä olisin pimeässä huomannut vaan koira jatkoi jäljestämistä. "Löysin" siis purkin itse ja K.kin kiinnostui että mitä hittoa sillä on kun on noin kivaa. Vilautin purkkia mutta pidin aarteen itse ja käskin jatkamaan töitä. Loput purkit ilmaisi mallikaasti ottamalla ne suuhunsa ja tulemalla mua hiukan vastaan.
Jälki kulki kallion viertä kivien ja pajukon (tai mikä lie ryteikkö) keskellä mutta se ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Oli hienoa huomata voivansa luottaa siihen että jälkipuolen koira kuitenkin hoittaa kunnialla kotiin. Ja viittaan tällä nyt mun omaan luottamusongelmaani, en niinkään koiran työskentelyyn ;)

Leiristä selvitty hengissä

Vanhalla alkaa ottaa jo koville, viime viikonlopun jäljiltä alkaa vasta nyt palautua normaali elämään ;) Jämsänkoskella leireiltiin Kultapapu-egerian -tiimillä lisävahvistuksin.

Iso kiitos Tiialle, Ilkalle, Pialle ja Wiltsulle työpanoksesta, me lähinnä vaan hengailtiin mukana (joojoo, osallistuttiin me siivoukseen. Ainakin x))

Taas tuli todettua että mun keskittymiskyky+muisti-kaverit=tyhjää eli tästä lähtien (lähes)KAIKKI treenit, luennot ynnä muut kirjoitetaan ylös paikan päällä. Omat harjotukset tietenkin jo etukäteen. Tuolta jääneet muistiinpanot on edelleen trinzulla joten ei siitä toistaiseksi sen enempää.

Omien koirien lisäksi mukana oli Myytti joka yllätti positiivisesti. Sähköjänis oli hyvin rauhallinen sekä ulkona että autossa; ei resunnut eikä huutanut. Jälkeä on viime egerian-tapaamisen jälkeen selvästi tehty ja Myyts jäljestikin hyvin tarkasti, askel askelelta.

Panu taustajoukkoineen oli myös mukana. Jatkakaa samaan malliin, jälkityöskentelyä(kin) oli ilo seurata. Kaveri on lisänimensä "Ponteva" kyllä ansainnut x) Kiitos kun osallistuitte!

Helmin tottiksessa pääongelmana oli henkilöryhmä. Kentällä oli iso määrä ihmisiä jotka alkoivat voivotella ja lässyttää aina koiran lähestyessä. "Ihanaa" taas näitä! Mä pääsen jallittamaan!" oli Helmin mielipide ja se yritti välittömästi liueta lässyttäjien kainaloon. Palautteesta seurasi yllätysyllätys paineistuminen (kerrottakoon silmien pyörittelijöille että tätä haettiin kuten aiemminkin) steppailu ympäriinsä. Kun koira palasi paikalleen se sai kiitosta ja rauhaa. Muutaman toiston jälkeen reaktiot henkilöryhmää kohtaan laimenivat ja koira alkoi työskennellä _mulle_. Muutos kaikenkaikkiaan oli hämmästyttävä. Aiemmin mulla on ollut koira jolla on ollut kivaa ja joka on diipadaapaillut vähän sinnepäin koska sille nyt on sattunut sopimaan tehdä niin. Kun koira vaihtoi isompaa vaihdetta silmään siitä tuli koira jolla oli kivaa mutta joka sen lisäksi teki oikeasti töitä ja halusi tehdä niitä mulle. Intensiivisyys yllätti, muutoksen pystyi todella tuntemaan: koira piti hyvin paikan, kontakti oli parempi ja työskentely terävämpää. Häntä heilui edelleen mutta sen sijaan että se olisi keikkunut korkealla se laski puolitankoon ja heilahteli keskittyneesti minuun päin. Epäilijöille kerrottakoon että en nyppinyt koiraa perskarvoista aina sen heilauttaessa häntää "väärään" suuntaan vaan tämä ilmiö oli ihan tulosta sen keskittyneisyydestä ja meidän yhteistyöstä.

Ja mitä vaadittiin että päästiin tähän? Se että mä lakkasin "harrastamasta irlantilaista rivitanssia" eli steppailemasta ja houkuttelemasta koiraa askelin, muilla liikkeillä tai sanallisesti ja vaadin sitä tekemään sen minkä se osaa. Harjoituksissa ei vahingoitettu eläintä millään tavalla.

Pitkät metsätreenit.

Päästiin pitkästä aikaa Tiian ja Riitin kanssa treenaamaan ja ihan tovi (=viitisen tuntia) siinä sitten vierähtikin...

Ensin käveltiin jälkiä ja esineruutuakin vanhenemaan. Aloitin Ketkun kanssa tekemällä muutaman liikkeen; seuraamista ja metalli- & puukapulan noudot. Seuraaminen oli aika tuskan takana sillä koiran nenä kummasti veti esineruutua kohti. Noudot on hyvin ketkumaisia = iloisia ;) Luovutusasento voisi olla edelleen tarkempi mutta jostain syystä niiden korjaaminen on mulle kauhean hankalaa.

Helmi sai ottaa ensin tottista ja heti perään esineitä. Seuraaminen oli reipasta (mun pitäisi vain edelleen kävellä nopeammin!!), Tiia toimitti henkilö"ryhmän" virkaa ja ihan niinkuin olin arvellutkin torstain jäljiltä H haisteli Tiiaa ja kontakti löystyi. Yksi ärähdys Tiialta ja tsädäm - mallikas seuraaminen palasi. Eikä se heikentynyt kertaakaan vaikka kierrettiin Tiiaa niin että koira joutui väkisinkin koskemaan siihen. Hyvähyvä.
Noudoissa "pientä" säätöä. Ensimmäisellä H toi suht lähelle mutta n. 45 asteen kulmassa muhun nähden. Uudella käskyllä korjasi mutta alkoi mällätä kapulaa. Rauhoitin silittämällä kuonosta.
Toisella toi hyvin mutta pomppasi saman tien kauemmas -> kieltäydyin ottamasta kapulaa, Helmi juoksi ensin poispäin ja jäi odottamaan mutta antoi sitten lopulta periksi ja tuli eteen. Kolmas yritys oli jo kokonaisuudessaan hyvä! Koira toi lähelle ja suoraan pelleilemättä (myönnän; kädet oli edessä ja liikautin toista jalkaani ;)). Hirveät bileet ja lopetettiin siihen. Tai mä luulin lopettavani; metalli oli jäänyt auton viereen ja Helmi päätti tuoda sitäkin pari kertaa. Käskyä en antanut mutta en hyväksynyt vaillinaista suoritusta. Koiraparalla oli aika pohtiminen kun se tiesi että mulla oli palkkarasia ja se olisi halunnut kapulan tuoda mutta mä en auttanut sitä millään tavalla. Välillä se juoksenteli kapulan kanssa metsikön puolella ja silloin oli jo pakko kysellä että minnes luulet meneväsi kun oli riski että se olisi bonganut mun Riitille tekemän jäljen siitä vierestä. Pari kertaa kapula lensi mun jalkojen juureen mutta aina se haki sen uudelleen kun en reagoinut mitenkään. Jossain vaiheessa alkoi kuulua kaamea kalina kun hampaat alkoi nakuttaa kapulaa. Lopulta toi ihan nätisti eteen ja rauhoitin taas kuonoa sivelemällä.

Helmi sai lähteä heti perään hakemaan esineitä. Ruutu noin 20x50m. Tiia oli vienyt omasta pussistaan esineet valmiiksi. Oikeassa etukulmassa yksi, takana keskellä ja lähellä oikeaa nurkkaa yhdet. Lähetin hakemaan suhteellisen keskeltä, tarkoituksena pistottaa se suoraan taakse. Just joo. H ampaisi nipin napin ruudun sisäpuolelle ja suoraan hakemaan etukulman esineen. Mikäs siinä, palkka ja hehkuttelua ja uudelleen lähetys. Ampaisi taas matkaan reippaasti mutta juoksenteli vähän puolihuolimattomasti pitkin ruutua, seurasi takarajana ollutta polkua pari metriä pois ruudusta, kävi (taas!!) kakalla ja palasi ilman esinettä takaisin. Uudelleen lähetyksen jälkeen eteni ja toi oikean takakulman esineen ihan hyvin. Kolmannelle en enää uskaltanut lähettää vaikka mieli vähän teki.

Ketkun esineruutuun suhtauduin itse vähän liian luottavaisesti ja huolimattomasti. T. vei esineet valmiiksi lähimpään etukulmaan ja muistaakseni takakulmiin(?), lähelle takarajaa kuitenkin.
Toi yhden esineen ja sen jälkeen meno oli melko päätöntä juoksentelua, merkkasi molemmpien takakulmien esineet mutta ei tuonut. Toisella esine oli jo suussa mutta pudotti sen (myöhemmin paljastui että se ei ollut koskenut oikeaan esineeseen vaan pudotettu löytö oli jokin folion kappale). Käväisi ojassa (muutama metri sivurajasta) kastautumassa ja juoksi toisesta etukulmasta kaksi kertaa ulos. Ohjaukselle kuuro. Päätyi autoon nököttämään kamppeet päällä. Riitti otti välissä ja sitten Ketku uudestaan, juoksi suoraan takarajalle ja toi hienosti sieltä keskeltä yhden Riitin esineistä.

Jäljet:
Ketkulla noin 700m mutta ilmeisesti me ajettiin siitä n. 500-600m. Maasto ei ollut siitä helpoimmasta päästä vaikka metsässä koko ajan pysyttelikin. Ojan ja kosteikkojen ylityksiä, kaksi kulmaa, 5 keppiä ja lopussa maalimies pallon kanssa. Esineet ja kulmat merkattu. Ennen varsinaista jälkeä polulla oli jäljennostoja: Tiia oli kulkenut siksakkia polun yli. Ketku merkkasi (=huomasin merkkaavan) kolme ja niiden lisäksi tarkisti yhden josta kutsuin sen takaisin n. 20 metristä. Varsinaisen jäljen nosti helposti ja ajoi reippaasti soheltamatta. Osa esineistä nousi hyvin, osan taas vain merkkasi ja meni yli. Näillä leikin sitten itse, tuupin koiran pois kun se tuli katsomaan, toisen sai ottaa suuhun, toista ei. Ojan ylitys ei tuottanut mitään ongelmia mutta jonkin matkaa sen jälkeen koira poikkesi päättäväisesti jäljeltä ja merkkasi tien. Jarruttelin muutaman kerran mutta itsepäisesti oli varma suunnastaan joten annoin sen tarkistaa. Koira meni tielle asti ja kun kutsuin pois merkkasi tien 10 metriä edempänä. Mahdollisesti Tiia oli ehtinyt juuri kulkea jäljen loppuun odottamaan. Palattiin hiukan takaisin ja olin yllättynyt miten hyvin koira palasi jäljelle vaikka matkaa kuitenkin oli jonkin verran.
Kulmat meni todella kauniisti, takeltelematta. Nyt kun ei ollut ketään jäljellä mukana vaan pakko oli luottaa vain koiraan että se tiesi missä mennään niin Ketkukin oli itsevarmempi ja päättäväisempi ja itse otti rennommin: jos koira menisi vikaan niin eipä sille mitään voisi. Onneksi se on helppolukuinen ;)

Helmin jälki ehkä n. 400-500m. Muutama kulma, 5 keppiä + lopussa lelu. Tiia hortoili tältä jäljeltä palatessaan pitkin metsiä joten lähti mukaan varmistamaan että eksytään sitten yhdessä jos eksytään ;)
Jäljen nosto tieltä ei meinannut onnistua kun H ei olisi millään halunnut kulkea vasenta reunaa vaan seurata meidän muita edestakaisin kulkemiamme jälkiä. Vaati hiukan ohjausta saada se pysymän tarpeeksi pitkään vasemmassa reunassa mutta nosti lopulta jäljen itse. Ajoi suht reippaalla vauhdilla, levottomasti ja hiukan epävarmasti. Keppejä ei ilmaissut kuin lopussa. Liinan kiinnijääminen aiheutti häsläämistä ja pyörimistä edestakaisin, yritti kysyä neuvoa mutta kun ei sitä tullut niin ratkaisi asian itse. Toisella kerralla annoin liikaa käskyjä joten koira lakkasi yrittämästä ja tarjosi jäljen etsimistä mulle "tee itse kun osaat". Päästin Hempan irti liinasta ja työskentely kohtentui huomattavasti. Puron ylityksessä heittäytyi avuttomaksi: ylitti puron mutta oli ilmeisesti hiukan epävarma (ja me vielä pysähdyttiin perässä sopivasti vahvistamaan tätä) joten palasi takaisin ja pyysi apua. Mitenkään ei reagoitu joten koira tutki ympäristön ja jatkoi sitten jälleen ojan yli. Patukkaan ei reagoinut mitenkään vaan etsi Tiian poistumisjälkeä. Kaiken kaikkiaan viidestä kepistä Helmi merkkasi yhden ja ilmaisi yhden.

Täällä taas

Koneella ei ole ehtinyt juuri olla kun on säntäillyt töistä kouluun, koulusta treeneihin ja vielä vähän seurustellut lastenkin kanssa... Treenit on kaikki jääneet kirjaamatta, tottiksilla ei niin väliä; ne on melko samaa diipadaapaa paitsi Helmin noudoista ja seuraamisesta yritän laittaa illalla pari juttua. Maastoissakaan ei paljoa sen kummempaa, ainoa mikä oikeasti vähän harmittaa ettei kyennyt silloin tuoreeltaan kirjoittamaan ylös on Ketkun paimennus.

Bywaterilaiset kävivät Kuttukuussa paimenkokeilussa. Kuvia ja videon pätkä Bywaterin sivuilla.
Sinikan kanssa kävimme mielenkiintoisia keskusteluja ja moni asia selkeytyi tai sai uutta valoa. Kokemuksesta tuli kirjoitettua myös Aussiet-lehteen, ehkä laitan sen myöhemmin näkyviin myös muille.

Jälkimaastot taas kutsuvat joten toivottavasti ehdin illalla palata uusien jupinoiden kanssa ;)

Vastapainoksi jotain hyvää.

Kehon treenit meni hyvin.

Helmillä nouto johon saatiin takaisin osa sitä aiempaa vauhtia. Luovutus ekalla tosi kauas. Koira tulee suht lähelle kyllä mutta istuutuessaan se menee metrin verran taaksepäin. Argh. Toinen yritys edellistä parempi ja toi ihan siedettävälle etäisyydelle.
Seuraaminen samoin parempaa kuin kertaakaan Terviksen jälkeen; siinä oli vauhtia ja kontakti pysyi hyvänä.
Liikkeestä maahan otettiin kerran: hyvä ja nopea.
Luoksetulossa hain vain vauhtia ja otettiin ohijuoksuna. Palkkaus ei myöskään ollut ongelma; patukka oli muorista taas hieno juttu eikä se kaivannutkaan mitään muuta. Lisäksi tietysti vähän evästä odotti autossa.

Ketkulla pari seuraamista, käännöksiä, maahan meno ja nouto. Kaikki kivan vauhdikkaita ja _lähes_ tarkkoja ;) Luoksetulossa jäi arpomaan että oliko tämä nyt luokse vai sivulle ja tuli näin ollen vinoon. Korjasi kyllä.

Agiärsytys.

Pisti jälleen eilen mietityttämään että miksi ihmeessä rysyän siellä agikentällä koirien kanssa. En erityisemmin tykkää lajista, itse asiassa hetkittäin inhoan sitä (lähinnä silloin kun ruumiinosani eivät toimi ja etene kuten olisi suotavaa).
Koirat kuitenkin tykkää kympillä ja ekä nekin on ansainneet välillä tällaisen rennon hauskanpidon ilman suuria tavotteita. Vielä kun ohjaaja muistaisi että ainoa tavoite on pitää hauskaa, viis siitä meneekö homma ihan nappiin.

Jippona oli tänään irtautuminen: peräkkäin hyppy, okseri, hyppy ja putki. Ensin hyppy +putki molemmilta puolilta ongelmitta. Kaikki esteet tuotti jo vähän problematiikkaa, ainakin ohjauksen taholta. Tuskallista. Koira meni esteistä ali ja kiersi. Lopulta se meni kaikista esteistä yli, teki pienen kunniakiepauksen ja juoksi vielä putkeen.

Toinen tehtävä oli hyppy-haltuunotto-putken vääräpää. Mikä sujui nätisti joskin mun "tässä" käsky oli "melko" voimakas.

Itsekseen harjoiteltiin takaakiertoa, jossa K ensin hyppi mennen tullen siivekkeiden yli. Itse kierrossa ei ollut vikaa. Asia korjautui sillä että otin pari metriä taaksepäin ja annoin taas koiralle tilaa toimia.
Rengas ei ole vielä lainkaan varma. Menee nätisti jos saa jonkin avun; käden heilautus tmv, muutoin saattaa edelleen livahtaa reunoilta.
Keinulla meni alkuun ensimmäisen kontaktin yli mutta kun jätin namin kontaktille (myös tarpeeksi alhaalta ja jarruttaen ohjaaminen olisi voinut olla vaihtehto. Hienosti hidastaa/pysähtyy käskystä.
Kepeissä jälleen se ongelma että puutun liikaa. Sohin kädellä ja tungen liian lähelle. Kun jään riittävän kauas ja käytän koiran ohjailuun käsien sijasta kroppaa, parani huomattavasti.
Yksittäistä (mustaa) putkea otettiin myös, siinä ei sen kummempaa.

Onneksi porukassa on ennestään tuttuja kavereita jotka ei mun avautumisista enää häiriinny. Jutin ja Riitin kanssa käytiin vielä vähän loppuverkalla juoksentelemassa ja Helmikin pääsi mukaan. Rouvaa tuntui hiukan kismittävän se ettei hän ollut päässyt kentälle ja Ketz taisi tuntea sen nahoissaan.

Opetellaan leikkimään saaliilla

Salme kävi Killerillä pitämässä luentoa saalisvietin hyödyntämisesta KeHolaisille. Egerian porukasta mukana oli Helmin lisäksi Panu.

Mulla oli _jälleen_ vaikeuksia ajoituksessa ja itseni hallitsemisessa ja sain aina itselleni aiheutettua kiireen ja ahdistuksen jolloin patukka lähti matkaan ennen aikojaan. Harjoittelua ja säätämistä tässä vielä on... Täytyy treenailla itsekseen ja Ketkun kanssa ensin sitä rutiinia mulle, Kep kun ei ota mun eleistä ja otteista itseensä.

Panu oli aivan huippu! Tässä tuli hyvin ilmi sitä viettiä ja voimaa mitä yhdistelmältä hain! Harmi ettei tapahtumaa saanut videolle. Vauhtia ja räjähtävyyttä riitti, riittävä saalisärsyke oli aika pieni ja ennen väsymistä puruote hyvä. Salme taisi kuvailla Panua ikäisekseen hyvin kypsäksi. Olisi ollut hienoa nähdä muitakin pentulaisia vastaavassa tilanteessa mutta onneksi syksyn koulutusleirille on useampi kuitenkin ilmottautunut ja naperoiden työskentelyä pääsee seuraamaan siellä :)

Hertan kanssa tokoilemassa ja juoksemassa

Sunnuntaina käväistiin Saarijärvellä reenailemassa Hertan ja Hannan kanssa. Koirakon yhteistyö tokon suhteen on parantunut reippaasti ja Hertta on löytänyt itsestään aika kivan vaihteen, se on selvästi muuttunut esiteiniriiviöstä "vain" teinipossuksi ;) Se on tasapainoisempi ja pystyy "käsittelemään" viretilojaan paremmin.

Helmin kanssa tuli taas otettua enemmän kuin oli tarkoitus...
Seuraamisessa tähdättiin pitkiin suoriin ja muutamaan yllätykseen Hannan toimittaessa liikkurin virkaa. Välillä aivan mahtavaa seuraamista, välillä ei ihan niin. Mun asennosta ja asenteesta tuntuu olevan todella paljon kiinni.
Jäävätkin taidettiin tehdä? Seisomisessa muistaakseni takapalkka. Ilmeisesti meni ok, kun ei ole sen suurempaa muistikuvaa...
Kaukoissa takapalkka myöskin. Ensimmäinen bueno ja palkka ensimmäisestä noususta. Seuraavalla kertaa ei yllätysyllätys noussutkaan. Matka oli 2 askelta pidempi kuin edellinen mutta mitään muuta mun huomaamaa eroa ei ollut. Ärähdin ja toisella käskyllä nousi moitteetta. Uudelleen maahan ja istumaan. Vaihdot oli hyvät joten oli hyvä mieli vapauttaa koira palkalle.
Luoksetulokin oli mutta miten se meni -ei voi muistaa.
The HelmiPoweri puuttui taas :( Mihin se on joutunut? Tuokoon takaisin se joka löytää. Tekihän se, mutta SE helmimäinen energia on hukassa.

Ketku sentään oli reippaampi ;)
Ensimmäinen piilopaikkamakuu muistaakseni. Meni hyvin maahan ja silmää räpäyttämättä oli odottanut kun kävin n. 20 metrin päässä kaukalon laidan takana kyykkimässä ehkä puoli minuuttia.
Seuraamisessa jälleen ensimmäisessä täyskäännöksessä koiran ote löystyy. Hinkattiin täyskäännöksi jonkin verran ja ensimmäisen jälkeen ne aina menee ihan kivasti.
Liikkestä maahan takapalkalla, nopea ja nätti. Seisomisessa hiipii hiukan.
Luoksetulo aika ponneton, ikäänkuin ei uskalla tulla. Näitä pitäisi ottaa paljon lisää vauhdilla. Nyt otettiin ihan ohijuoksuna ja patukka lensi mun taakse.

Jokseenkin hatara muisti kun ei parin päivän takaisia asioita enää kykene muistamaan. Mitään erikoista muistamisen arvoista ei sitten varmaan ollut. Perustreenit ;)
Työosuuden jälkeen mentiin huvittelemaan hiekkakuopalle. Emännillä ainakin hupia piisasi kun seisottiin vain kuopan reunalla ja höykkyytettiin koirakaartia ylös-alas, ees-taas. Ihan kauhean kauaa ei tarvinnut märässä upottavassa hiekassa koirien vemmeltää kun alkoi kieli roikkua ja vauhti vähän hiipua.

IHF- MM-toko Vimmerby, Ruotsi

Hoffien MM-tokoilut järjestettiin Ruotsin Vimmerbyssä ja niin siinä vain kävi että suomalaiset meni, näki ja VOITTI!

Laura Anttolainen ja Hova Bonde's Indiana Jones : alo 147 p, II-tulos, 9. sija
Teea Tiljander ja Emo's Riska : alo 164,5 p., I-tulos, 5. sija
Katja Klemola ja Wartijan Dyria: alo 168,5 p., I-tulos, 4. sija
Kati Nevala ja Gierrat Cohkka : alo 175,5 p., I-tulos. 1. sija + MM-1 (alemmat luokat eli tämä titteli jaettiin 1, 2, ja 3 luokkien kesken)
Niina Sorvari ja Huvimetsän Bastian: evl 244,5 p, II-tulos, 1. sija + MM-1 (virallinen IHF-titteli)

Voin kertoa että menestykselle skoolataan ensi viikonloppuna aika useassa osoitteessa ;)
Voitto maistuu makealta vaikkei itsellä mitään tekemistä sen kanssa ollutkaan. Onnea vielä kerran!

Näyttelyissä Saarijärvellä

Saarijärvellä käväistiin aussie-erkkarissa. Kannatuksen ja perinteen vuoksi Helmi oli myös ilmoitettu samaan aikaan olevaan Saarijärven kaikkien rotujen näyttelyyn.

Ketkulle ERI2 tuomarina Sheila Polk, USA
Helmi EH1, Maret Kärdi, Viro

Ketkua hiukan haittasi kipeä takajalka (löytyi reikä sisäreidestä, halkeama anturassa sekä ärtynyt kynsivalli...) ja sekaisin ollut maha. Potkua esiintymiseen löytyi kun Myyn juoksutuoksut tupsahtivat nenään kentän reunalta, siinä pikkuvaivat unohtui. Hitto kun olisi esiintynyt koko ajan samoin kuin sen tovin!

Saana esitti molemmat koirat ja oli lisäksi Ketkun kanssa JuniorHandlerissa lauantaina 2. ja sunnuntaina 3.

Arvostelut liitän kunhan ehdin kotona avata koneen.

Ai niin, oli muuten todella mukavata ja iloista porukkaa näyttelyä järjestämässä. Kiitos, toivottavasti sama fiilis jaksaa pysyä jatkossakin :)

Tokoilua killerillä

Ai että oli mukavaa :) Menin paikalle puolikuolleena mutta innostuin muiden treeniä katsellessa (ja kommentoidessa...) niin että otin innolla ja vauhdilla omatkin mikä näkyi myös koirissa. Helmikin oli taas niin täpinöissään että ehti mennä viisi kertaa maahan ennen kuin sen sai kunnolla sivulle. Miksimiksimiksi tämä sama into ei voinut olla kokeessa, kysynpä vaan.

Helmin jätin paikkamakuuseen kun piti palata autolle hakemaan unohtunut patukka. Palkkasin lihapullalla maahan, otin perusasennon ja muutaman askelen seuraamisen josta sitten patukkataistelu.
Seuraamisessa oli tarkoitus ottaa pitkää suoraa mutta ensimmäisen sähelsin itse. Kaksi seuraaavaa sujui jo ihan hyvin. Vasen käsi hakee edelleen paikkaansa mikä välillä häiritsee mutta muuten hyvä.
Kaukoissa lähes täydeltä matkalta istumaannousut, molemmat nopeita ja molemmista heti palkka. Jospa se tästä?
Noudossa luovutus melko kaukaa mutta silti lähempää kuin aiemmin. Helposti ylti ottamaan kapulan ilman mitään kurottelua. Toisella kerralla pidin kättä nyrkissä navan kohdalla, H istui ensin hiukan kauemmas mutta korjasi sitten ihan liki.

Ketkulla lyhyt paikkamakuu, ei huomauttamista. Pitäisi nyt vain muistaa treenata pitkiä maassaoloaikoja. Viime aikoina se vähä mitä on otettu on ollut tosi lyhyitä.
Seuraaminen ihanan energistä. Käännös vasempaan hyvä, oikeaan hiukan löysä, ensimmäinen täyskäännös kamala. Uusinnat jo ihan hyvät.
Noudossa muistuteltiin taas sitä paikallapysymistä. Kerran hain kapulan itse pois, seuraavalla heitolla Ketku ehti jo loikata eteenpäin kun jos edellinen oli hämy niin tän täytyy sitten olla aito! Kielsin ja käskin sivulle. Odoteltiin tovi ja annoin lihapullan jämiä. Hyvin sillä pysyi keskittyminen vaikka sai palkkaakin. Käskystä lähti lujaa hakemaan, palautus hiukan hidas, korjasi kyllä kun liikahdin. Luovutus asento olisi voinut olla lähempänä ja suorempi. Koira myös tiputti kapulan kun odotutin niin kauan mutta nosti uudelleen ja piti rauhassa.
Luoksetulo sivulle aika hyvä. Hiukan enemmän terävyyttä olisin kaivannut mutta minähän en koskaan osaa kelpuuttaa suoritusta sellaisena kuin se on.

Jos tämä moodi säilyy niin Ketkun pitäisi olla kirkkaasti valmis tokon aloon mutta mä en uskalla mennä sen kanssa. Ja mun epäluottamus kyllä näkyisi sitten kokeessa. Täytyy kaivaa jokin möllitoko ennen oikeaa.

Aamutokot ja ilta-agit

Tänä aamuna ei otettu yhtään maahanmenoa ;)
Peruutuksia, sivuaskeleita ja luoksetulo. Peruutukset mielettömän tarkkoja ja täpäköitä. Sivuaskelissa pientä epävarmuutta ja luoksetulon loppuasennossa olisi nyt pikkuisen ollut viilaamista mutta ei se huono ollut.

Ketkun ensimmäinen jatko2 tunti. En edes yritä selostaa rataa x)
Ilmeisesti Myytin hajut kieppui päässä koska ihan joka paikkaan olisi pitänyt pissiä ja kokonaiskeskittyminen oli vähän heikko. Suurimpana ongelmana meillä on ohjaaja (ah, miten yllättävää!) En luota itseeni enkä koiraani ja kaiken lisäksi mulla on paha kolmen esteen ongelma. Molemmat koirat menisi vaikka kuinka pitkää rataa jos mä vain kykenisin ohjaamaan. Mutta kun ei, mun ohjaustaito rajoittuu kolmeen esteeseen jonka jälkeen mun pitää pysähtyä miettimään että missäs ne kolme seuraavaa on ja mitä mun pitää niiden kanssa tehdä... Kep seuraa mun ohjausta todella tarkasti mikä aiheuttaa sen että saan sen aina säännöllisesti (kolmen esteen välein) vedettyä esteeltä omille varpailleni kun ohjauskeskittymiseni heikkenee. Mikään este ei ole _koiralle_ ongelma mutta pienikin muutos mun liikkeessä/asennossa/suunnassa aiheuttaa muutoksen myös koirassa. Sillä on myös irtautumisongelma (jjjep, mein Ketkulla...)Ihan oikeasti tuo kaikessa niin itsenäinen ja irtautuvainen otus on tuolla agikentällä toistaiseksi kovin epävarma ja hämillään. Asia varmaan korjaantuu kun se huomaa että hei, me oikeesti tehdään tätä ;) Lisäksi mun pitäisi nyt sisäistää että mulla on nyt ohjattavana Ketku, ei Hemppa. Tekniikkaa täytyy siis muuttaa paljon.

Paljon kehuttavaakin mahtui kyllä vaikka lyhyt treeni olikin. Koira on nopea ja reagoi nopeasti. Erinomainen juttu mutta tuottanee tuskan hikeä meikäläiselle.
Puomilla aloitin muutamalla namilla matkan varrella sekä kontaktilla ja hienosti meni. "No kyllähän sen nyt jo täytyy vähemmällä osata"... Siispä vain loppukontaktille ja sen eteen nami. Ihme kyllä nämä ei olleet kuuluisat viimeiset sanat vaikka vauhtia sillä on niin paljon että teki mieli sulkea silmät. K menee "melko" vauhdikkaasti mutta jarruttaa hyvin loppukontaktille. Tässä ei ole mitään ongelmia irtoamisessa, sama vaikka jäisin alkuun seisomaan mutta puomi on ehkä sen verran tutumpi pekon ketteryyksistä.
Poistin myös loppukontaktilla olleen namin. Vauhti pysähtyi nippanappa ajoissa mutta takapää tipahti kontaktilta. Nami takaisin ja hyvin meni. Vielä oli pakko ahneuksissaan kokeilla kerran vain loppunamin kanssa ja meni tosi hienosti! K hidasti ajoissa, pysähtyi nätisti kontaktille ja odotti lupaa poistua.

Takaakiertoa otettiin myös ihan erikseen muista, siinä ei ongelmia kuten ei ennenkään. Ei pienintäkään aikomusta vetää välistä vaan kauhealla kaasulla hyppää ja kiertää.

Keppejä hinkattiin myös, 1-4 kiertoa kerrallaan. Yritin käyttää samaa tekniikkaa kuin Helmin kanssa eli vartalopainostusta. K meni kyllä mutta oudosti loikkien. Jenni käski siirtyä kauemmas ja antaa koiralle tilaa. Näin tehtiin ja suoritus muuttui paljon sulavamman näköiseksi. Mun täytyy tässä löytää sopiva ohjaus niin nämä menee ihan hyvin.

bcu Riitti (Covateco Casino Royale)

Kiljusen herrasväen sijaiset

Tavattiin uusia naapureitakin. Ja annettiin tietenkin tuttuun tapaan heti rauhallisen tyylikäs kuva meidän perheestä. Tietysti. Ea leikki Ketkun kanssa takapihalla. Ensin kuului vähän koiran mölinää ja sitten huomautus että se portti ei ehkä kestä... Häh?! Ulkona odotti niin kovin herttainen näky. Puolihullu koira pyöri innosta soikeana keppi suussa ympäri pihaa (jeejeejee, kaikki pihalleeee...), tyttö roikkuu mahallaan portin päällä, pää samalla tasolla kuin jalat. Hän oli halunnut katsoa - ja ilmeiesti myöskin vähän koskea- turvakaukalossa nukkuvaa pienen pientä vauvaa. "Ihana!" huokaili naama kiinni portissa kun vihdoin sai irrotettua sen siitä päältä.
Koiran hepuli tuntui olevan tarttuvaa sorttia ja hetken päästä (kun aidalla roikkuminen oli kielletty ja sen läpi kurkkiminen tylsää) pihaa ympäri kirmasi koiran perässä myös lapsi. Nakusillaan ja tossut jalassa. Kun koirat tuli puheeksi niin lipsahti että niitä on pari kipaletta vielä autossa odottamassa ulospääsyä. Niin ja lapsiakin on vielä toinenkin. Vuotias. Jossain tuolla sisällä...
Se hyvä puoli tuossa kaikessa tietysti on että eivät varmaan odota meiltä kovin hiljaista ja rauhallista menoa jatkossakaan. Hermojaraastavaa mahdollisesti.

***

Viikonloppureissussa oli kuulemma ollut kivaa. K oli nukkunut yläpedillä kainalossa ja ottanut ilon irti elämästä. Perjaintaina Saanan ja Ketkun sijoitus oli ollut 10. parhaan joukossa ja lauantaina 2. Eli ei ihan turha reissu ;) Onnea Saana!

Koirakin oli "melko" väsynyt tullessaan. Nukkui autossa puolen kilsan matkan Saanalta kotiin ja seuraavaan vuorokauteen siinä ei sitten juuri elämän merkkejä näkynytkään. Syödäkään ei oikein viitsinyt. Unta palloon auttaa moneen vaivaan ja etenkin väsymykseen, joten koira on taas oma itsensä.

Mikä tarkoittaa mun kannalta sitä että aamutokoilut on taas kuvioissa jos mielin rauhassa päästä nukkumaan. Pissityksen päälle muutama liike ja kamalaa taistelua narupallosta niin saa parin tunnin rauhan.
Tänään keskityttiin oikeaan seuraamispaikkaan sekä liikkeestä maahanmenoon. Ja kyllä, huomaan kaavamaisuuteni ;) Jostain syystä sitä nukkumaanpääsyä odotellessa tuo maahanmeno vain on liike joka tulee otettua kuin itsestään...

Helmin viikonloppu sujui ilmeisesti hiukan rennommin vaikkei sekään nyt mikään virtapiikki ole ollut. Myytti (Juoksuinen Myytti) on meillä muutaman päivän taas kylässä ja on kyllä hauska seurata äitiä ja tytärtä ja niiden välistä kanssakäymistä. Ensimmäisenä Myyttis sai kurmuutuksen ja sille kerrottiin että missä kaappi seisoo ja kuka sen käskee siinä seistä. Kun asia oli selvä ja teinityttö ruodussa Helmi ei ole kertaakaan edes ärähtänyt. Ei ole kyllä ollut tarvekaan, teinihirviö on niin enkeliä niin enkeliä. Äidilleen siis, ei niinkään välttämättä meille muille. Kun äidin tiukka silmä välttää apina on mm. käynyt ryöstöretkillä pöydillä, kehtasipa jopa vedellä naamariinsa puolet äiskäleen sapuskoista... Porsas myös ampaisi pihanvahtimisriemuissaan portin yli mutta sitten meinasikin tulla hätä tassuun kun haukutuksi joutunut rouvashenkilö oli niin fiksu että kääntyi ympäri ja karjaisi että "Johan nyt! Ei sitä tartte sentään aidoista yli tulla!!" Hups kun vahtiporsas menikin vallan hämilleen ja perääntyi vähemmän hyvässä järjestyksessä portin ohi. Multa meni pasmat sekaisin kun olin niin hämmästynyt sekä koiran että ko. naishenkilön toiminnasta (ensin mainitusta negatiivisesti, jälkimmäisestä positiivisesti) että mun meni hetki kerätä itseni ja olla nauramatta Nuoren Järkytetyn Koiran Loukkaantuneelle Ilmeelle. Ennen kuin ehdin kiittää oivaltavasta toiminnasta, täti oli jo asettunut autoonsa ja huristeli pois. Joka tapauksessa, hyvin toimittu. Neiti sai nenilleen (sekä koira että allekirjoittanut) ja lisäksi mahdolliset lisävahingot vältettiin.

On kyllä vaikea päätellä onko Myytti apina vai Apina. Sen käytös on välillä suorastaan ristiriitaista mutta niin kai teineillä usein on. Varsinkin ekojen juoksujen hormonimyrskyn käpälissä. Se on päin naamaa varsin kuuliainen ja helppo, mitä nyt hiukan riehakas mutta selän takana puuhataan kaikkea jäynää. Se on paikoin aika täpäkänkin oloinen mutta kuitenkin lopulta vain epävarma pieni koiraressu (jonka emäntä on hyljännyt).

Myytti pakotettiin myös ottamaan osaa tokopalaveriin. Alkuun ulkona Nalan kanssa (ihana, ihana, lempeä Nala jonka käpy ei kärähdä edes bensalla valeltuna). Myytti nimittäin nosti julmetun rähäkän kun Nala tuli ulos. Nala ei kuitenkaan vähästä hätkähtänyt, vähän ihmetteli että kuka on tuonut tuollaisen räyhäävän rakin meidän pihaan. Tovin suostuteltuaan se sai teinin laskemaan karvansa ja juoksemaan kilpaa pitkin pihaa. Tarkoitus oli alunperin että Hemppa olisi ollut mukana mutta en ennättänyt sitä Miikalta hakea ennen palaveria. Toisaalta ihan hyvä, Myytti joutui ihan itse selviämään tilanteesta kun minäkin olin niin ikävä etten sitä millään tavoin auttanut.

Koirattomana on orpoa.

Kez lähti aamulla Saanan matkaan kohti Kuopiota ja Sawo-Showta. Ei mene rotukehiin vaan esiintyy Saanan "assistenttina" JH-kehissä. Saa nährä kuin käy ;) Palaavat vasta sunnuntaina.

Helmi menee joko Miikalle tai Humpan kaveriksi illemmalla ja me suunnataan auton keula kohti etäläisempää Suomea. Onneksi viikonloppuna on varmasti niin paljon ohjelmaa että koirien puuttumista tuskin hirveästi ehtii ihmetellä.

Outo olo kumminkin on, varsinkin kun ei tällä viikolla ole tosiaan juurikaan treenailtu. On vähän "tekemisen puute"-fiilis vaikka kädet on kyllä koko ajan täynnä töitä ;) Ensi viikolla aletaan toivottavasti palailla lomatunnelmista.

Kotisivutuskailua

Noni, tekstit alkavat olla likimain valmiit. Englantiversiot pitää tarkistuttaa ja koirien omat sivut vielä miettiä. Logokin on kohta valmis.

Sitten ei puuttuisi kuin ulkoasu. Niin, se helppo ja nopea osuus jossa J tekee sen isoimman työn. Niin kai. Kotisivun ulkoasun päättäminen onkin helppo nakki sellaiselle joka ei löydä edes mieleistään väriä blogille... Piis of nakki, ei mitään ongelmaa. Voi helkkari...

Aamutokot

Tulin töistä kotia ja mua oli vastassa pieni aussiepainajainen tyrkyttämässä seuraamista ja vinkulelua. Kato miten hienosti mä teen, sä voit palkata mut tällä... Mikäs siinä auttaa muu kun käydä takapihalla antamassa koiralle töitä. Vinkukrokon tosin vaihdoin narupalloon ;)

Loistava 5minuuttinen. Ketz tarjosi erittäin nopeaa ja hyvää perusasentoa ja tarkkaa seuraamista. Ekassa täyskäännöksessä etääntyi etuviistoon vähän turhan paljon mutta muut käännökset ok.
Seuramisesta maahan oli paras ikinä! Se tippu suorilta koivilta. Seisomisessa pysähtyi mutta siirsi sitten toista etujalkaa jonkin mun liikahduksen tmv. takia mutta ei sen enempää.
Vielä pari askelta hienoa seuraamista. Samoin askelet oikeaan ja vasempaan meni ok. Luoksetulo 10 :) Mahtava aamufiilis tuli. Edeltänyt ketutus katosi saman tien.

Helmin kanssa tein ihan inan verran seuraamista josta sai paljon namipalkkaa ja vapautuksen ruokakupille. Lopussa alkoi jo näyttää hyvältä.

Vetehen tekevi mieli.

Käytiin Eekun kanssa katsomassa VEPE-treenejä ja tietysti iski hirveä hinku päästä kokeilemaan.
Helmiä tuskin veteen meno saati veneestä hyppääminen kiinnostaa mutta Ketku varmaan rrrrakastaisi tuota hommaa...

En tiedä päästäänkö enää tänä kesänä lajia kokeilemaan mutta viimeistään ensi kesänä yritetään ottaa ohjelmistoon :)

Tokomestaruuskisa

Huimasti 51p ja pisin nollarivi ikinä.

Paikkamakuu 0 (kolmannella käskyllä maahan)
Seuraaminen taluttimetta 0
Maahanmeno 0
Luoksetulo 5
Seisominen 9
Noutaminen 0
Kaukot 0 (ei noussut)
Hyppy 6
Kokonaisvaik. 6

Emäntäkään ei ihan skarpeimmillaan ollut joten ei varsinaisesti jäänyt mieleen että mistä pisteet tarkalleen meni mutta kautta linjan perusajatuksena oli että koirat paskat nakkasi koko hommasta. Joko se ei tehnyt tai jos teki niin hyvin sinnepäin. Seisominen oli tän päivän juttu ja tarjosi sitä jo seuraamisen ja maahanmenon kohdallakin...

Sen periaatepäätöksen tein että yritän ottaa oman jännittämisen "lunkimmin". Ts. en panikoidu siitä enää lisää. Tässä tapauksessa koira oli niin kuitti että se mun jännittämien ei olisi varmastikaan merkittävästi enää vaikuttanut mutta mun jännityksellä on selvä merkitys koiran skarppiuteen. Että ei muuta kuin jännittämään seuraavaa koetta...

Tervakoskella

Hoffien päänäyttelyssä oli jälleen loistavat tunnelmat. Ja ihan kivasti meni muutenkin.
Helmille ERI (Denise Gaudy, Sveitsi) ja samoin Rokkikselle ERI (Elisabeth Kapsch, Itävalta). Suurkiitos Pasille & Petelle avusta herrasväen kanssa.
Hertalle EH (Sabine Kerschner, Itävalta).

Lisäksi on vielä erikseen onniteltava Tupua (Hofmarien) ehkä noin miljoonannen kerran :D Tilille napsahti mm. kasvattajaluokan 4. ja jälkeläisluokan voitto! On se Rita mahtava otus. Railalle ja Arille kuuluu myös oma osansa voitosta :)

Ja KeHon Ria (Damirazin Yön Valtiatar) uusi toissavuotisen suorituksensa voittaen koko päänäyttelyn! Hurjasti onnea Katri & Pasi!

Tokossa päästiin tekemään sitten varmaan ihan parikin ennätystä... Ensinnäkin Helmi teki oman pohjanoteerauksensa: 51p Sarjassa "koirasta näkee että se osaa muttei tänään jaksa" :(
Toiseksi kukaan tuskin on päässyt joukkuevoittoon moisella pistemäärällä :D Pytty on kuulemma tulossa (joutuu varmaan kaapin perälle nurkkaan häpeämään jottei tarvitse muistella ;)). Meillähän ei siis ollut osaa eikä arpaa joukkueen (KeHo2 "KeHosta irtautuneet") voittoon vaan kaikki kunnia ja maine kuuluu "vähän" paremmin hommasta suoriutuneille: Hofmarien Double O'Seven/ Maarit Junttanen (182p.), Kainhov Jewelry / Niina Siljander (214 p.) ja Huvimetsän Bastian/ Niina Sorvali (250,5p. ja Vuoden TOKOmestari!) . Onnea todellisille voittajille :D
Kasvattajakisassa Hayaklause ylti pisteillään kolmanneksi. KeHon mainetta kasvatti lisäksi mm. Zarafina's Basil/ Margareetta Nyholm 172,5 sijoittuen avoimen 2:ksi tasapistein voittaneen kanssa.

Selostus meidän osuudesta tulee myöhemmin.

Kokeeseen valmistautumista ja itsekritiikkiä

Hohviporukalla tokoilemassa palokassa.
Helmillä vire alkuun hyvä mutta latistui hiukan matkan varrella kun joutui odottelemaan meidän analysoidessa liikkeitä. Teki kuitenkin kaiken mitä pyydettiin. Tarkoitus oli ottaa n. puolet liikkeistä mutta sain silti ahnehdittua ja otettua kaikki paitsi jäävät.

Paikkamakuu pari minuuttia piilossa, ei ongelmaa. Maahanmeno hiukan hidas ja vino, ylösnousu hyvä.

Seuraaminen hmmm... riittävä. Parempaa kuin viime aikoina mutta paremminkin se osaa. Nyt kun on otettu paljon käännöksiä se ennakoi niitä. Jos vaan jatkan suoraan niin jo alkaa ihmettely että heihei, miksei käännytä. Seuraa myös mun eleitä tarkkaan (kontakti ei siis voi olla täysin kehno) ja on jo kääntymässä kun mä ehdin vasta ajatella asiaa. Lisäksi teen ylimääräistä steppausta käännöksissä mikä hiukan väljentää koiran käännöstä.
Mun vasen käsi on aina vaan ongelma. Se hakee edelleen paikkaansa. Jos saan sen sopivaan asentoon ja paikkaan niin oikea käsi jää ihan orpona heilumaan kun kaikki hallinta keskittyy vasempaan. Ja kun keskityn käteen, tuijotan/hiukan käännän päätä vasempaan -> koira ottaa itteensä ja väljyys kasvaa.

Nouto vieraalla, kevyellä kapulalla mikä aiheutti levottomuutta suussa. Nopea (joskaan ei niin räjähtävä kuin ennen) nouto, meinaa jäädä kauas mutta peruuttamalla ja kädellä ohjaamalla tulee oikeaan asentoon. Seuraavaksi perusnouto ilman apuja. Lähti viiveellä ja jäi reilun metrin päähän odottamaan. Kun mitään lisäapuja ei tullut, istui siihen.
Kokeiltiin ottaa ihan vain kapulan nostoa ja pitoa. Koira istumaan reilun metrin päähän, kapula varpaiden eteen ja käsky. Ei muuta valittamista mutta istuessaan H asettelee persaustaan niin että se jäi edelleen ihan liian kauas. Kokeiltiin uudelleen kapula jalkojen välissä, vieläkin hiukan kaukana mutta kuitenkin ylettyy kumartamatta ottamaan kapulan. Laitoin kerran vielä kapulan jalkojen väliin, n. kantapäiden kohdalle. Tästä H selvästi otti painetta jonkin verran ja noukki kapulan luimistellen eikä nostanut sitä mulle vaan meni maahan kapula suussa. Pyysin uudelleen tuomaan ja tokikaan koira ei enää ollut niin lähellä kuin jos olisi istunut suoraan.

Kaukot tekniset ok. Edelleen useimmiten nousee mutta varma se ei ole. Nyt tehdään joka ruualla useampi maasta istuminen. Pieni kippo evästä joka noususta. Syynä voipi olla sen käsimerkkihässäkän lisäksi liian paljon liian pitkiä sarjoja.

Hyppy. Mie olen taas ajautunut liian lähelle estettä. Ei se sinänsä ongelma ole mutta ikävää silti. Eka hyppy ok, istuu lähelle estettä -> miettii ennen takaisinhyppyä. Sain huomautuksen siitä että olen melko lähellä estettä joten uusi vähän kauempaa. Vaikka tuon hyppytyyli on vähintäänkin krhm, huvittava (suoraan ylös ja levitoiden yli) niin paremman ja vauhdikkaamman siitä (no yllätys) saa kun koira ehtii ottaa pari juoksuaskelta ennen hyppyä. Myöskin takaisinhyppyyn jäi enemmän varaa. Tässä ei pitäisi olla ongelmaa. Paitsi että jos yrittää varastaa esteelle ja saa uuden sivulle käskyn niin ei välttämättä lähde ensimmäiselllä hyppää-kehoituksella... Täytyy ottaa hyvissä ajoin seuraamaan jottei edes pyrkisi niin voimakkaasti esteelle.

Luoksetulossa haettiin vain vauhtia, ei muuta (ai mitennniin joku ottanut liikaa pysäytyksiä???) Leikitin patukalla ja juoksin pois. Vauhti oli ihan ok ja palkkasinkin sen suoraan siitä taistelulla. Patukan heitto olisi ollut vielä parempi vaihtoehto mutta eihän Hempua kiinnosta lentävä ja maahan mätkähtävä esineet. Nehän hiekkaantuukin siinä, yäk. Iän myötä näkyy lisääntyvän herkkyyskin...

Summa summarum: kiva että koira ei ollut täysi lahna (liekö ongelma sitten ainakin osittain todellakin liian köyhässä ruuassa, nyt on pari päivää saanut rasvan lisäksi myös extraprotskua kokeeksi) mutta mua niin KETUTTAA! Ei prkeles että tekisi taas mieli ripustaa hanskat naulaan. KAIKKI avoimen liikkeet oli talvella täysin kunnossa (no seuraamisessa hiottavaa) ja nyt niistä ei toimi mikään. Eikä voi muuta kuin katsoa peiliin. Mie en luota koiraan, jään jumiin/palaan vanhoihin huonoihin tapoihin, ahnehdin liikaa ja onnistun vielä jotenkin painostamaankin koiraa.
Jospa nyt ei kuitenkaan ihan jätetä leikkiä kesken mutta son fakta että enemmän tartten porukkareeniä tokon suhteen. KO:lle käteen mielellään sellainen rumaääninen torvi jota se voi töräyttää aina mun mokatessa xD

Huomiselle luoksetulon pysäytys, liikkeestä seiso, kaukot (lyhyet!) ja nouto.

Viikon vipatukset

Väsymys on painanut niin ettei ole saanut mitään aikaiseksi. Mitä tästä opimme? - Syö kunnolla, vaikka lapset ei olisikaan paikalla...

Treeneistä ei ole paljoa hehkutettavaa. Tän päiväiset agilityt onnistuin sivuuttamaan näppärästi nukkumalla ensimmäisen pommiin eikä täten ollut aikaa myöskään toiselle koska piti ennättää vielä kauppaan ennen töihin tuloa. Ei sillä että oisin vielä liikkeellä ollessanikaan ollut hereillä, saati kykenevä ohjaamaan koiraa. Että se niistä.

Viime viikolla oli muistaakseni ainakin Ketkun pekoilua. Tällä kertaa pistot ei olleet likimainkaan sitä mitä viime aikoina. Vähän vetämättömän oloinen oli. Omaan toimintaa sain kaksi hyvää muistutusta: etene keskilinjalla ja pidä suusi kiinni. Olen siis taas lipsahtanut vanhoihin tapoihini: kyttään koiran tekemisiä niin että unohdan liikkua ja jännitän rullan tuontia niin että hihkun ja huutelen täysin tarpeettomasti. Miten voikaan olla noin vaikeat muistaa? Kirjoittaisin että potkikaa persuksille jos vielä sorrun mutta kun tiedän että osa teistä käy tätä lukemassa eikä varmastikaan epäröi sitä toteuttaa niin jätänpä sanomatta ;O)

Helmin tokoilu takkuaa pahasti. Olen nyt monta päivää miettinyt mistä on kyse ja mieleen tulee vaihtoehtoina -liian kova treenaus (liian usein, liian paljon), valeraskaus (ei muita oireita kuin alavireys) ja sitten se että se ei ole saanut huomiota nyt kotona juuri laisinkaan vaan aina käydään kiireellä jossain treenaamassa. Ei sellaista rentoa yhdessä oleskelua laisinkaan. Siitä tosin ei ole tänä kesänä päässyt nauttimaan meidän perheestä juuri kukaan.

Joka tapauksessa Ämppä on löysä ja vireetön ja tietysti hoffien tokomestikset on parin päivän päästä eikä mikään liike toimi. Ke & to on treeninpoikasta, täytyy pilkkoa ja suunnitella treenit nyt erityisellä huolella. Perjantaina Ketku menee Miikalle viikonlopuksi, mumma tulee vahtimaan muksuja ja me loput suunnataan kohti Tervakoskea Hannan & Hertan kanssa. Jotenkin odotukset ei ole kauhean korkealla kun sunnuntaiksi on luvattu hellettä ja näyttely on edellisenä päivänä. Sateessa H toimii ihan kivasti mutta kuumuus syö motivaatiota :(

Ketkun tokoilut on sen sijaan taas ihan kohillaan :) Sitä voisi suunnitella vaikka syksyllä johonkin ilmoittavansa...

Helmin pikality

Rataa rakenneltiin tänään pitkään ja hartaasti x) joten meinasi tulla hiukan kiire. Liekö tieto siitä että aikaa on vähän ja se että olin jo pinkonut radalla Ketkun kanssa vähentänyt mun keskittymiskykyä ratkaisevasti kun ei meinannut multa onnistua mikään sitten millään. Helmikin meinasi jo turhautua kun akka vaan töpeksii eikä se ymmärtänyt että mitä mä kompuroin.

Otin alkuun vieraammat esteet yksitellen: muuri, okseri ja pussi. Epäröimättä meni kaikki.

Sarjassa oli hyppy x2, toinen n. 90 asteen kulmassa oikealla, muuri, kaarros vasempaan okserille, hyppy ja kulma vasempaan pussiin, hyppy x2.
Ohjasin ensin koiran edestä, jolloin se jäi mun oikealle puolelle. Hypyt vielä sujui mutta muurille ei taituttu millään, eikä muurilta okserille. Ekalla kerralla myös jäin odottamaan koriaa pussista ja ihmettelemään mitä sitten tekisinkään joten kaksi viimeistä hyppyä meni siksi plörinäksi myös.
Tovin tahkoamisen jälkeen muutettiin taktiikkaa niin että lähdin heti alusta ohjaamaan koiran oikealta puolelta, jolloin mun ei tarvinnut liikkua niin paljon ja saatoin kääntyä valssilla muurille. Vielä paremmin tämä sujui kun aloitin takaperin. Muurin jälkeen tuli katkos ja otin koiran uudelleen haltuun ennen jatkamista loppuradalle. Miulla oli nyt selvästi uskonpuute omaan etenemiseen joten en saanut koiraakaan etenemään.

Lopuksi otin vielä A:n, puomin ja kepit erillisinä. A:lla nami nousukontaktille sekä alastulokontaktin eteen; rauhallinen ylösnousu ja pysähdys alhaalla. Puomi meni ilman nameja, pysähtyi hyvin käskystä. Kepeillä sama kuin Ketkulla: meni ensin hyvin mutta sitten herpaantui. Nyt oli kuitenkin jo inan verran vauhtia suorituksessa, meinasi vain lopulta mennä höseltämiseksi molempien puolelta.

lentoKetku

Mikälie oikosulku ollut kun vasta nyt tajusin mennä Ketkun kanssa hobby-ryhmään vaikka suunnitelmahan oli mennä sinne jo silloin kun huomasin että joudun perumaan Ketkun vakiryhmän... No pääasia että mentiin edes nyt ja päästään vielä ensi viikollakin.

Vähän jännitti kun oikeampi ryhmä olisi varmasti ollut estevarmuus; eihän tuo elikko ole säännöllisesti harrastanut agia koskaan vaikkakin kaikki esteet on tuttuja. Ihan hyvin kaikki kuitenkin meni; pieni epävarmuus näkyi ohjaajaan keskittymisenä sekä irtoamisen vähyytenä. Ketz ei ollut ollenkaan varma että kuinka pitkälle eteenpäin se saa jatkaa vaan odotti ja seurasi ohjausta (liiankin) tarkasti. Liiankin siksi että mä tupeksin ohjauksen kanssa.

Keinulla, putkessa ja puomilla näkyi se että niitä on ketteryystelineillä harjoteltu. Puomilla ja keinulla oli pari lihapullan palasta varmistamassa että vauhti ei kiihdy liikaa mutta olisi varmaan mennyt rauhallisesti ilman niitäkin. Puomilla se oli hiukan hämmästynyt kun se olikin kiinteä eikä liikkunut kuten tavallisesti ;) Kepeillä harjotuksen puute taas selkeästi näkyi: ensimmäinen yritys oli hieno mutta siten meinasi mennä turhaksi säätämiseksi ja hyppelyksi.

Alkuun otin keinua muutaman kerran. Ensin lihapulla laskukohtaan ja keinun päähän, lopulta vain keinun päähän. K eteni rauhallisesti ja tarkasti, pysähtyi laskemaan keinua rauhassa vaikeki makupalaa enää siinä ollutkaan.
Kepeillä hyppy+kepit meni hienosti mutta kun aloin hiomaan pelkkiä keppejä niin ei enää mennytkään yhtä hyvin. Palkkion ajoitus ei ekalla kerralla ollut ihan kohdallaan ja vaatimusket liian suuret. Olisi pitänyt keskittyä pariin keppiin kerrallaan kun edellisestä on niin pitkä aika.

Varsinainen päivän rata oli melko pitkä joten otettiin se muutamassa eri pätkässä. Alkuun 2xhyppy + putki. Toinen hyppy oli ensimmäisestä katsottuna tiukasti oikealla ja siihen koira piti saada joko pakkovalssilla tai kierrättämällä se takaa. Olisin halunnut kokeilla pakkovalssia mutta päädyin sitten takaakiertoon koska en halunnut Ketkun kanssa kokeilla mitään itselleni uutta jottei se huomaisi epävarmuuttani. Takaakierto sujuikin ihan hyvin, vaikkei sitä tietääkseni/muistaakseni olla koskaan otettu. K on kuitenkin erittäin helppo ohjata jos vain ohjaaja kykenee hallitsemaan itsensä. Hypyltä putkeen oli ihan tuttujuttu.

Putken jälkeen oli vuorossa puomi ja hyppysarja. Puomille pistettiin muutama herkku vauhtia rajoittamaan. Rauhallisesti ja varmasti K meni ja pysähtyi kontaktille hyvin. Puomilta suoraan oli hyppy jonka jälkeen hyppy etuoikealle, takaakierto vasemmalle ja hyppy. Tässä mun ohjaukset meinasi takkuilla mutta selvittiin kuitenkin. Vasen käsi oli selkeästi Ketkulle vahvempi, jopa niin että se seurasi sitä liian tarkkaan ja pienikin virhe ohjauksessa näkyi koirassa heti. Oikea/molemmat kädet yhtäaikaa sen sijaan tuottivat toivotunlaisen lopputuloksen pienen harjoittelun jälkeen.

Lopuksi oli A, 2xhyppy ja putki. A:n kanssa näkyi sunnuntain mokailut ja koira mm. kiersi sekä palasi kerran harjalta alas. Kun vietiin yhdessä nami loppukontaktin eteen niin ylitys oli hyvä. Nami olisi varmaan saanut olla kontaktilla jottei olisi ollut niin suurta kiusausta laskea myös takapäätä maahan saakka. Kerran nostin pyllyn takaisin ylös eikä ja sen jälkeen se pysyikin siellä. Malttoi hyvin odottaa kontaktilla hyppylupaa. Eka hyppy meni hienosti mutta toisen kohdalal takkuili (vasemman käden ohjaus ja käsi liian lähellä mua, minä väärässä kohdassa ->kiersi), myöskään putkeenmeno ei mennyt ihan nappiin. Kun löysin oikean kohdan sekä kropalle että kädelle niin esteet ylittyi hienosti (tosin 2:sella taisi hypätä tolpan yli?) ja putkeen meno myös. Siihen oli hieno lopettaa!

Koira oli selkeästi innoissaan mutta hiukan hämillään, kunhan varmuutta tulee molemmille niin meno varmasti paranee :)

Raunioilla hela dagen

Tehtiin porukalla reissu Tampereen raunioradalle. "Muutama" tunti saatiin kulumaan. Hienoa oli, olisi kiva päästä ennen talvea uudelleen.

Ketkun työskentelyyn olen varsin tyytyväinen, se teki innolla loppuun asti.
Ensin päästin sen vapaana alueelle kulkemaan jotta nähdään kuinka se liikkuu moisella vaihtelevalla alustalla kun ei ole koskaan tuolla ollut. K liikkui varmasti ja rauhallisesti, irtaantui kauaskin kuljeskelemaan, tarkasteli itsekseen koloja ja putkia. Hyvin ylittyi sekä betonimöhkäleet, kaapeliputket, auton tuulilasit ja metallilevyt. Yhtäaikaa irrallaan kuljeksiva Laki -juniori tai alueella olevat narttujen pissat eivät juuri häirinneet tutkimusmatkaa.


Varsinaisessa harjotuksessa tarkoitus oli saada alue käytyä läpi ja ukot ylös suhteellisen vähällä koiranohjaamisella. Sen verran lähettelin eri suuntiin että sain sen tarkastamaan alueen suhteellisen kattavasti mutta ei kuitenkaan varsinaisesti pistottaen. Tärkeintä oli hyödyntää voimakasta tuulta.

Alueella oli kolme ukkoa joiden sijainnin tiesin suurinpiirtein. Tein etsintäsuunnitelman ja aloitettiin käymään aluetta läpi tietoisesti tuulen puolelta. Lähetin koiran oikealle ja se upposikin yllättävän hyvin tarkalleen osoitettuun suuntaan ja alueen reunaan saakka. Sieltä pyysin sitä jatkamaan vielä eteenpäin. Hyvin etsi aina raja-aitaa myöten. Sitten pysäyttämättä lähetys alueen keskelle. Merkkasi keskellä ensimmäisenä olevan rojukasan melkein heti ja tarkemmin tutkittuaan uudelleen. Ei kuitenkaan paikallistanut kasan toisella puolella tuulen alla putkessa olevaa maalimiestä. Lähdettiin jälleen etenemään ja koira saikin heti perään uuden hajun äskeisestä maalimiehestä, löysi ja ilmaisi. Näytölle meni ok, pienen ylimääräisen kiepahduksen teki tunnelin suulla. Sen ollessa tunnelissa sisällä ammuttiin 1 laukaus; ei reaktiota.


2. maalimies oli hiukan edempänä keskellä aluetta. Oikeasta reunasta ei jäänyt paljoa tutkimatta joten jatkoimme keskialueen penkomista ja siten lähestyttiin maalimiestä siihen nähden tuulen yläpuolelta. Hieman vaikeampaa, mutta tietoista. K merkkasi hyvin edellisen koiran maalimiehen jäljet ja vanhan piilon. Ammuttiin kaksi kertaa, tällä kertaa niin että koiralla ei ollut vieä hajua maalimiehestä. K kääntyi katsomaan laukausten/minun suuntaan ja minä pöllö annoin käskyn jatkaa. Se ehti huomata mun pienen epävarmuuden ja tuli vähän matkaa kohti: uusi käsky jatkaa. Mun epävarmuus ja turhat käskyt tiputtivat hiukan sen itseluottamusta mikä näkyi epäröintinä seuraavalla maalimiehellä. K jatkoi etsintää häntä pystyssä, sai hajun ja merkkasi maalimiehen selkeästi jo ennen kuin pääsi rullanottoetäisyydelle. Siinä kohti epäröinti kostautui ja K jäi "jumiin". Se ei päässyt suorinta tietä mun luokse joten se yritti lähteä päinvastaiseen suuntaan jossa oli helpoin kulku mutta ilmeisesti poispäinlähtö ei tuntunut hyvältä idealta joten se päätyi pyörimään paikallaan jonkin aikaa ennen kuin löysi reitin jota uskalsi tulla. Paikka oli hankala; kokeneemmallakin koiralla oli myöhemmin työtä päästä eteenpäin. Mikäli Ketkun itseluottamusta ei olisi törkeästi horjutettu niin ratkaisu olisi varmasti syntynyt nopeammin. Näytölle en nyt edes lähettänyt ennen kuin maalimies vihelsi ja lopulta kutsui koiraa kun K jäi vähän matkan päähän ihmettelemään että mitäs nyt ja mitenkäs sitten... Kutsun jälkeen vei kuitenkin perille asti.

3. Maalimies olikin sitten juuri omiaan palauttamaan kolhaistun itsetunnon ennalleen. Ukko oli junavaunussa ovesta vasemmalla olevassa "huoneessa". K kävi kiertämässä oikean päädyn ja lähti haravoimaan oikealle. Kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen kohti vaunua ja K merkkasi maalimiehen heti ovelta. Tuonti ja näyttö hyvät, tähän oli hyvä ottaa tauko.

---
Tauon jälkeen kävin Ketkun kanssa palokontissa ihmettelemässä palaneita huonekaluja ja mustuneita seiniä. Rohkeasti meni kummallisesta hajusta huolimatta eikä piitannut oven sulkeutumisesta tai pimeydestä.
Otettiin vielä yksi "tutkinta" ilman ilmaisua. Kahdessa kerroksessa olevia parakkeja kiersi toisessa kerroksessa ritiläpohjainen "käytävä". Lähetin Ketkun ritiläportaat ylös ja käytävää pitkin. "yöyökyök, ällöä. Nää menee varpaiden väliin!" Eteni kuitenkin mutkuttamatta mutta meni kaiken matkan minkä voi vieressä olevaa lautaa pitkin. Samoin maalimiehen löydettyään ja herkut syötyään pelasti itsensä lattialla olevan puukasan päälle. Alusta ei ollut ilmeisesti kovin mieluinen... Kulki siinä kuitenkin.

---
Vielä pieni tauko ja sitten ketteryysesteet sekä seuraamista, hiukan ryömimistäkin ja luoksetulo. Esteitä ei olekaan otettu aikoihin, ja olisiko peräti toinen tai kolmas kerta kaiken kaikkiaan kun niitä otettiin?
Päivän toinen moka tuli keinulla kun olin taas liian hidas ja keinu rysähti alas. Miksi mie en voi koskaan olla ajoissa ja koirat ei voi oppia vaan _aina_ täytyy ensin pamauttaa se keinu maahan liian lujaa? Sitten laiteltiinkin taas nameja jotta saatiin suorituksesta tarpeeksi rauhallinen ja mukava. Meni kuitenkin sitten ihan nätisti. Liikkuva puomi, puolat, putki ja pituus meni hienosti! Puolilla oli vielä muutama nami, muut hoitui käskytyksellä ja pienellä käsiohjauksella (=osoittelulla). Lisäksi oli "katsomo": 4 n. puolen metrin porrasta joita yhdisti toisiin samanlaisiin penkki sekä alhaalla että ylhäällä. Alapenkillä oli lisäesteenä betonimöhkäle. Ekalla kerralla kiersi just nappiin, toisella kerralla hyppäsi kahdesta metristä kun sanoin odota ja koira vissiin kuuli jotain ihan muuta...

Seuraaminen tyypillistä Ketkua eli kai ihan ok, ainakin peruutukset hyviä ja seuraaminen skarppia. Käännökset olisi voinut olla terävämpiä, etenkin täyskäännös. Luoksetulo olisi voinut olla nopeampi ja ryömiessä meinasi pylly nousta aina pystyyn ja kyynärätkin kävi pari kertaa irti maasta.

A-esteen suoritti "kentälle" tultaessa hienosti molempiin suuntiin. Poislähtiessä sama ei enää onnistunut; en tiedä oliko syynä väsymys vai aiempi hurja alastulo parista metristä. Nyt ensin kiipesi ylös mutta palasi harjalta takaisin mun luo. Sitten kiersi ja kun lopulta meni yli niin hyppäsi harjalta alas x2. Täytyy opetella siihen laskeutumistekniikka ennen kuin jatketaan lelupalkan käyttöä.

[Tämän kohdan kuvat © Anna Sinerheimo]

Reissukuvia